Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Simula: Keskusta kätilöi terveyskeskusten lakkautukset – nykyhallitus siivoaa punavihreän hallituksen sotkuja

15.01.2026 |09:30

Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula kertoo, että hallitukselta tulee kevään aikana maanviljelijän aseman parantamiseen tähtääviä lakimuutoksia. Maahanmuuttopolitiikan kiristyksillä turvataan hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Lisäksi hallitus jatkaa keskustan ja SDP:n synnyttämän sote-uudistuksen ongelmien korjaamista.

Perussuomalaisten oululaisen kansanedustajan Jenna Simulan mukaan hallitukselta on tulossa keväällä lakipaketti, jonka tarkoitus on parantaa maatalouden kannattavuutta.

– Kevään aikana pitäisi olla tulossa lakimuutokset, joilla parannetaan maanviljelijän asemaa huomattavasti. Näin tehdään, jotta se raha jakautuu reilummin siinä koko elintarvikeketjussa ja oikeasti se kannattavuus paranee, Simula kertoo Järviradion Työmiehen tuumaustunti-ohjelmassa.

Maatalouden kannattavuus Suomessa on ollut pitkään heikkoa. Simulan mielestä kauppajätit saavat liian suuren osan elintarvikeketjun rahapotista.

– Esimerkiksi Private label -tuotteet on täysin sairas systeemi. Siinä huutokaupataan broilerinlihan hintaa alaspäin ja tuottaja saa siitä todella paljon huonommin tuloa brändituotteisiin verrattuna, Simula kritisoi.

Keskustan ja SDP:n sote-sumutus jätti jälkensä

Hallitus jatkaa keskustan ja SDP:n synnyttämän sote-uudistuksen ongelmien korjaamista, Simula kertoo.

– Sote-uudistus on suurimpia sumutuksia minkä keskusta ja demarit tekivät. He veivät sen maaliin siitä huolimatta, että varoitimme mihin se tulee johtamaan. Tämä hallitus on sitten siivonnut niitä jälkiä ja sotkuja.

Keskusta loi sote-uudistuksen ja lupasi ensimmäisissä aluevaaleissa terveyskeskuksen jokaiseen kuntaan.

– Niitä on kuitenkin lakkautettu lukematon määrä ja meillä on järkyttävä määrä kuntia, joissa ei ole enää terveyskeskusta.

– Sote-uudistus täytyi tehdä, mutta sen toteutustapa oli jo susi syntyessään. Keskusta kätilöi sen, mutta on saanut ihmisiä uskomaan, että keskusta ei olisi syypää vuodeosastojen ja yöpäivystysten lakkauttamisiin. Tämä on aivan käsittämätön kuvio, Simula äimistelee.

Oppositio lisäisi maahanmuuttoa suomalaisten kustannuksella

Yksi viime punavihreän hallituksen järjettömyyksistä johti räjähdysmäiseen opiskelijaperäisen maahanmuuton kasvuun Suomessa.

Lisäksi katteettomilla työllisyyslupauksilla houkuteltujen opiskelijoiden perheenjäsenet päästettiin nauttimaan Suomen sosiaaliturvasta.

– Nykyinen hallitus on kiristänyt maahanmuuttopolitiikkaa. Esimerkiksi opiskelijaperäinen maahanmuutto on yksi asia mitä olemme kiristäneet. Emme tarvitse yhtään ainoaa sellaista ulkomaalaista, jota meidän täytyy elättää, Simula kertoo.

Korkeasta työttömyydestä huolimatta keskusta, SDP ja vihervasemmisto vaativat Suomeen lisää maahanmuuttajia. Lisäksi SDP ja vihervasemmisto väittävät, että maahanmuuttopolitiikan kiristykset romuttaisivat hyvinvointivaltion.

– Päinvastoin. Jos haluamme pelastaa hyvinvointivaltion ja huolehtia suomalaisten palveluista, niin meidän täytyy poistaa sellaisia tekijöitä, mitkä nostavat kustannuksia. Meidän täytyy huolehtia ensisijaisesti suomalaisista, eikä koko maailman ihmisistä, Simula painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

8.
Suomen uutiset logo

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”

08.01.2026 |19:10
10.
Suomen uutiset logo

Seppänen ihmettelee länsimaisten feministien hiljaisuutta: ”Iranin naiset taistelevat yksin diktatuuria vastaan”

08.01.2026 |10:25

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää