
Antti Kangas kiittää budjettiriihen linjaa – ”Huoltovarmuus alkaa pellolta ja navetasta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas pitää tärkeänä, että hallituksen budjettiriihen päätöksissä ei kohdistettu uusia leikkauksia maatalouden tukiin.
– Maatalous on elänyt viime vuodet kovassa paineessa. On myönteistä, että hallitus ei lähtenyt vaikeuttamaan tilannetta entisestään, vaan maataloustuet pysyvät sovitulla tasolla. Se luo viljelijöille edes jonkinlaista ennakoitavuutta, Antti Kangas toteaa.
Budjettiriihessä päätettiin miljardin euron sopeutuksista vuodelle 2027, mutta ne kohdistuivat erityisesti korkotukilainoihin, yritystukiin ja valtiontalouden muihin menoihin. Maatalouden kansalliset ja EU-pohjaiset tuet jatkuvat ennallaan.
– Viljelijöiden työ huoltovarmuuden ja ruoantuotannon turvaamiseksi on korvaamatonta. Se, että maataloustuet jätettiin rauhaan, on hallitukselta selkeä arvovalinta suomalaisen ruoan puolesta, Kangas sanoo.
Kotimainen ruoka on huoltovarmuuden kivijalka
Kankaan mukaan kotimainen ruoantuotanto on olennainen osa Suomen kokonaisturvallisuutta.
– Korkea omavaraisuus ja toimiva kotimainen tuotantoketju takaavat, että suomalaisilla on ruokaa myös häiriötilanteissa. Kun tuotantokyky säilyy koko maassa, emme ole liiaksi riippuvaisia pitkiksi venyvistä toimitusketjuista tai tuonnista, Kangas korostaa.
– Siksi on pidettävä huolta tilojen kannattavuudesta, tuotantopanosten saatavuudesta sekä kotimaisen jalostuksen ja logistiikan toimintakyvystä. Huoltovarmuus alkaa pellolta ja navetasta.
Kangas muistuttaa kuitenkin, että maatalouden kannattavuuskriisi ei ratkea pelkästään säilyttämällä nykyinen tukitaso.
– Tarvitsemme myös pitkäjänteistä maatalouspolitiikkaa, jonka tavoitteena on parantaa maatalouden kannattavuutta ja viljelijöiden toimeentuloa. MTK:n puheenjohtajavaaliin osallistuvana olen sitoutunut tekemään työtä sen eteen, että suomalainen maatalous säilyy elinvoimaisena tulevaisuudessa ja houkuttelee alalle myös nuoria viljelijöitä, Kangas linjaa.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Lue myös
Hallitus leikkaa lisää kehitysyhteistyöstä, myös yritystukia leikkuriin – kaikkien palkansaajien ostovoima vahvistuu
Budjettiriihen säästöt kohdistuvat mahdollisimman vähän suomalaisten arkeen: Sosiaaliturvasta, lapsiperheiden ja eläkkeensaajien etuuksista tai terveyspalveluista ei leikata
Hallitus varautuu tukemaan uuden ydinvoiman rakentamista
Sivistysala tyytyväinen budjettiriihen linjauksiin – koulutukseen ei uusia leikkauksia
Veronmaksajat tyytyväisiä budjettiriiheen: Onnistunut verolinja tukee talouden kääntämistä kasvuun
Nuorten työllistymistä vauhditetaan työllistymissetelillä
Perussuomalaiset: Syrjäytymistä ehkäisevä nuorten työllistymisseteli on juuri oikea täsmätoimi
Artikkeliin liittyvät aiheet
- häiriötilanteet Antti Kangas kokonaisturvallisuus Ruoantuotanto suomalainen ruoka tuotantoketju omavaraisuus maataloustuet Viljelijät budjettiriihi Huoltovarmuus Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

PS-kansanedustaja Antti Kangas: On viimeinen hetki korjata maatalouden ja ruuantuotannon rakenteet – ”Suomessa tehdään nyt Euroopan parasta elintarviketta, mutta Euroopan surkeimmalla hinnalla”
Kansanedustaja ja maatalousyrittäjä Antti Kangas kertoo tuoreessa videodokumentissa, millainen on suomalaisen tilallisen todellinen arki tässä keskustalaisten rakenteiden maassa. Priimaa tehdään, mutta hinta on bulkkia eikä tämä ole kestävää.

Aittakumpu: Maatalouden kriisi on vakava asia
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin puheet maataloustukien leikkaamisesta ja vihjailut suomalaisen ruoantuotannon ympäristöhaitoista, jotka leimaavat täysin perusteetta puhdasta ja ympäristöystävällistä ruokaa tuottavia suomalaisviljelijöitä.

Perussuomalaiset: EU:ssa ollaan viimein oikealla tiellä – ruokaturva ja maatalous tunnistetaan kriittiseksi osaksi huoltovarmuutta
Perussuomalaiset on aina korostanut, että maatalous ei ole vain elinkeino, vaan se on myös osa kansallista turvallisuutta ja suomalaista identiteettiä. Huoltovarmuus, omavaraisuus ja suomalaisten oikeus kotimaiseen, turvalliseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ovat perussuomalaisille keskeisiä arvoja.

Suomen maatalous on ollut kriisissä jo pitkään – Elomaa: Miksi jauheliha loppuu kaupoista?
Suomalainen maatalouskriisi on pitkään jatkunut ongelma, mutta sen seuraukset näkyvät nyt yhä selvemmin myös kuluttajille. Alkutuottajille maksetaan Euroopan huonointa hintaa lihasta. Ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin hoidossa Suomi on Euroopan kärkimaita. Tämä ei ole ilmaista. Eri maiden erilaiset hyvinvointi- ja ympäristöstandardit vääristävät kilpailua. Suomalaiset tilat kärsivät muun muassa tästä, ja niitä lopetetaan kannattamattomuuden vuoksi tiuhaan tahtiin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa.

Luomutuotanto pian muisto vain – perinteinen viljely yhä ympäristöystävällisempää ja satoa puolet lisää
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














