Sisäministeri Ohisalo ilmoitti juuri tasa-arvon käsitteen radikaalista muutoksesta intersektionaaliseksi – Halla-aho: ”Hierarkiassa alimpana on tietysti valkoinen heteromies”

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi kirjoituksessaan sisäministeri Maria Ohisalon radikaalia, tasa-arvon koko käsitteen olennaista muutosta koskevaa ulostuloa. Halla-ahon mukaan Ohisalon tarjoilema intersektionaalinen feminismi ”ei pyri tasa-arvoon sen enempää sukupuolten kuin etnisyyksienkään välillä. Itse asiassa sen tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Se on pohjimmiltaan uhrikultti ja kastijärjestelmä, joka asettaa ihmiset hierarkiaan heidän syntymässä saatujen ominaisuuksiensa perusteella.”

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kirjoitti aiemmin tänään uudesta tasa-arvo-ohjelmasta, jonka ”kantavana näkökulmana on nyt eri syrjinnän muodot tunnistava interesektionaalinen feminismi”.

Hallituksessa päätettiin uudesta tasa-arvo-ohjelmasta. Kunnianhimon taso nousee aiempiin hallituksiin verrattuna ja kantavana näkökulmana on nyt eri syrjinnän muodot tunnistava intersektionaalinen #feminismi.

Aika nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi!https://t.co/e9EfoHAIBn

— Maria Ohisalo (@MariaOhisalo) June 25, 2020

Suurimmalle osalle kansalaisista intersektionaalisen feminismin käsite on täysin outo. Ottaen huomioon, että yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat perustuslain määrittämistä perusoikeuksista kaikkein keskeisimpiä, on aiheeseen suhtauduttava erittäin vakavasti. Ei käy päinsä, että ministeri eräänä päivänä ilmoittaa kansalaisille, että tänään tasa-arvon merkityssisältö on muutettu vastaamaan feminististä marginaalifilosofiaa.

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) avaa intersektionaalisuuden käsitettä ja Ohisalon ulostulon radikaaleja seurauksia:

”Muutama kriittinen huomio intersektionaalisesta feminismistä, joka on nyt vasemmisto-kepu-hallituksen ”kantava voima”:

Intersektionaalinen feminismi ei pyri tasa-arvoon sen enempää sukupuolten kuin etnisyyksienkään välillä. Itse asiassa sen tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Se on pohjimmiltaan uhrikultti ja kastijärjestelmä, joka asettaa ihmiset hierarkiaan heidän syntymässä saatujen ominaisuuksiensa perusteella.

Yksilön paikka hierarkiassa määrittyy hänen edustamansa ryhmän mukaan ja ryhmän paikka uhriuden perusteella. Kaikkein uhreimmat ovat hierarkiassa korkeimmalla.

Paikka hierarkiassa määrittää sen, mitä ihminen saa sanoa ja kenelle. Kyse on ennen kaikkea puhevallasta. Tämä näkyy erityisen hyvin ”tone policing” -ajattelussa, joka kieltää esimerkiksi miestä arvostelemasta hysteerisesti kiljuvaa ja sätkyttelevää intersektionaalista feministiä tämän käytöksestä. Tämä ei kuitenkaan toimi toiseen suuntaan: miehen on esitettävä asiansa naiselle niin, ettei nainen koe miehen äänensävyä ikävänä, uhkaavana tms. Onhan jokaisella oikeus ”turvalliseen tilaan”.

Intersektionaalisessa feminismissä uhrius merkitsee siis valtaa, pääomaa ja pelimerkkejä. Siksi uhriudesta kisataan. Pisteitä saa esimerkiksi muusta ihonväristä kuin valkoisesta, muusta sukupuolesta kuin mieheydestä, muusta suuntautumisesta kuin heteroseksuaalisuudesta ja muusta uskonnollisuudesta kuin kristinuskosta.

Hierarkiassa alimpana on tietysti valkoinen heteromies. Hänelle saa kuka tahansa sanoa mitä tahansa, ja hänen on väistettävä kaikkia. Muiden keskinäinen järjestys selviää tarkkailemalla tilanteita, joissa sorrettujen ryhmien kesken vallitsee konflikti tai intressiristiriita. Vaikka esimerkiksi naiset ja homoseksuaalit ovat melko korkealla hierarkiassa, he ovat huomattavasti muslimien alapuolella. Siksi naisen ja homoseksuaalien objektiivisesti ajatellen surkea asema muslimimaissa ja -yhteisöissä ei soita kelloa intersektionaalisen feministin aivoissa.

Kuten kaikissa kastijärjestelmissä, myös intersektionaalisessa yksilön ominaisuudet ovat merkityksettömiä eikä hän voi vaihtaa omaa positiotaan, vaikka hänen tekonsa tai olosuhteensa eivät vastaisi niitä stereotypioita, joita intersektionaalinen kultti hänen ”ryhmäänsä” liittää. Niinpä esimerkiksi valkoinen mies on pysyvästi ”valtapositiossa” ja osa patriarkaalista sortojärjestelmää, vaikka hän olisi roskapöntössä asuva puliukko. Vastaavasti miljonääri gangsta-räppäri kultaketjuineen ja lamborghineineen on pysyvästi ”uhripositiossa”.

Valkoinen mieskin voi hyveteoilla ansaita olemassaolon oikeuden intersektionaalisessa kultissa, mutta paikkaansa hän ei voi muuttaa. Hän ei lakkaa olemasta osa patriarkaalista ”rakennetta” vaan hänen on pyydettävä sitä alati anteeksi ja väistettävä kaikkia korkeampaan kastiin syntyneitä.

Vain syntyperäisillä ominaisuuksilla on uhripisteiden kannalta merkitystä. Ihonväriä tai sukupuolta ei voi vaihtaa, ja suuntautumisenkin väärentäminen on pitkän päälle aika työlästä. Ihminen voi kuitenkin keksiä itselleen vaikkapa menneisyyden, joka lisää hänen uhriuttaan ja kohottaa häntä hierarkiassa. Mieleen tulee amerikkalainen demokraattisenaattori Elisabeth Warren, joka vuosien ajan valehteli olevansa perimältään cherokee-intiaani.

Koska huijauksista voi jäädä kiinni, se rimpsu, joka alkuaan kuului ”LGBT”, pitenee koko ajan. (Viimeisin näkemäni variantti on ”LGBTTQQIAAP”, mutta tuskin sekään jää lopulliseksi.) Kategoriat ovat koko ajan abstraktimpia ja vaikeammin mitattavia, ja ne tarjoavat myös hierarkian pohjalle syntyneille mahdollisuuden nousta ylemmälle tikkaalle ja osallistua sieltä käsin pohjalle jääneiden kivittämiseen.

Kuten kultit aina, intersektionaalinen liikekin on puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen. Puhe ja keskustelu koostuvat taikasanojen viljelystä. Jos rituaalin suorittaa väärin, tai jos ei muista oikeita sanoja oikeissa kohdissa ja oikeassa järjestyksessä, päätyy vääräoppisten kirjoihin, joista saattaa selvitä ankarilla katumusharjoituksilla.

* * *

Ympärillä tapahtuvia asioita kannattaa tarkastella tästä vinkkelistä. Kuten keskiviikkona täysistunnossa sanoin, ongelma eivät ole fanaatikot ja mielipuolet, joita on vähemmistö. Ongelma on se enemmistö, joka pelosta tai mukavuudenhalusta tanssii fanaatikkojen pillin mukaan.”