Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Slunga-Poutsalo: Miksi keksiä pyörä uudelleen?

10.10.2013 |12:27

 

Kataisen-Urpilaisen hallitus on ihastunut askartelemaan erilaisten hallintohimmeleiden kehittämisen kanssa. On sote- ja kuntarakenneuudistus, jotka ovat jo alkumetreillä kompastuneet omiin kengännauhoihinsa. Ja lisää halutaan. Viimeisin villitys on metropolihallinto. Kuntauudistus, sote-uudistus ja metropolihallinto ovat ristiriidassa keskenään ja tämä aiheuttaa sekaannusta Uudenmaan kunnissa.

Hallitus on aloittanut eurotukiaisprojektin seurauksena rajun sisäisen devalvaation toimet. Kunnilta vähennetään käytännössä kaksi miljardia euroa valtionosuuksia. Samaan aikaan lisätään mm. metropolihankkeella kuntien ja valtion hallinnollisia kustannuksia. Näillä toimilla vähennetään määrärahoja ja hoitavia käsiä kuntalaisten peruspalveluista, kuten lastenhoidosta ja terveydenhuollosta aina vanhuksista huolehtimiseen saakka.

Uudellamaalla ja Helsingissä metropolihallinnon alle on alustavasti listattu kuuluvaksi 14 kuntaa, jättäen Uudenmaan merkittävät aluekeskukset Porvoon ja Lohjan ulkopuolelle. Porvoo ja Lohja kuuluvat kuitenkin merkittävinä osina useaan koko Uudenmaan kattavaan kuntayhtymään, mm. HUS:n sairaanhoitopiiriin ja Eteva-kuntayhtymään. Pilkkomalla Uusimaa kolmeen osaan, joista keskipala kuuluisi ns. metropolihallinnon alle, aiheutetaan mittavat taloudelliset paineet näille aluekeskuksille, jotka jo nyt täyttävät ministeri Virkkusen asettamat vahvan peruskunnan kriteerit. Käytännössä tämä tarkoittaisi HUS:n pilkkomista vain metropolialueelle, jota emme voi hyväksyä.

Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti byrokratian lisäämiseen metropolialueella ja päätöksenteon viemistä yhä vain kauemmaksi kuntalaisen arjesta. Kuntien väliselle yhteistyölle on monia jo olemassa olevia kanavia, esimerkiksi maakuntaliitot. Niiden hallinnossa on edustettuna kaikki kunnat poliittisten voimansuhteiden mukaisesti.  Emme tarvitse mitään uusia hallintohimmeleitä, vaan laajennetaan olemassa olevien maakuntaliittojen toimivaltaa kaikille niille osa-alueille, joita on suunniteltu otettavaksi metropolihallinnon alle. Miksi pyörä pitää keksiä uudelleen joidenkin politiikkojen metropolihallinnon valtuusto- ja hallituspaikkojen takia?

Jos maamme hallituksen kasvot päätöksenteon poukkoilussa halutaan säilyttää, metropolialueen voivat muodostaa Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen.

RIIKKA SLUNGA-POUTSALO


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28

Uusimmat










PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää