SM: Keskusta kysyy kuntauudistuksen laskelmia hallitukselta

03.09.2013 |15:03

Keskustan kansanedustajat Tapani Tölli sekä Elsi Katainen ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen puuttuvista kuntauudistuksen taloudellisista laskelmista. Asiasta kertoi keskustan äänenkannattaja Suomenmaa.

Edustajat kysyvät, milloin hallitus tekee kunta- ja sote-uudistuksesta asianmukaiset taloudelliset vaikuttavuusarvioinnit niin kuntien talouden kuin julkisen talouden kestävyysvajeen hoidon kannalta. He muistuttavat, että myös eduskunta on edellyttänyt taloudellisia arvioita.

Kuntien osuudeksi tulisi jopa puolet?

Kuntarakennelaki on ollut voimassa heinäkuusta asti. Laskelmien tekeminen on Töllin ja Kataisen mukaan entistä tärkeämpää, kun hallitus uhkaa kaupunkiseutuja pakkoliitoksilla. Niistä ei ole mitään vaikuttavuusarviointeja.

– Pitkän aikavälin rakenneuudistusta koskevissa hallituksen tavoitteissa kuntien osuus on jopa puolet kestävyysvajeen hoidosta. Kunnallistalouden asiantuntijat ovat suhtautuneet epäillen, että hallituksen yksipuolisilla kuntauudistuslääkkeillä tavoitteissa onnistuttaisiin, Tölli ja Katainen toteavat.

Hallituspuolueet eivät ole heidän mukaansa puhuneet kuntauudistuksen suurista säästöistä aikoihin, vaikka varsinkin kokoomus puhui eduskuntavaalien aikaan jopa neljän miljardin euron säästöistä.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi