Artikkeli kuva

Soini: Hallituksen tilanne on vakava

06.11.2015 |15:43

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini vakuutti, että puolueen johto on valmis neuvottelemaan sote-ratkaisun ja hallituksen jatkamisen onnistumiseksi.

– Odotellaan kaikessa rauhassa. En lähde viikonlopun viettoon, Soini sanoi eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen perjantaina.

Mutta vakavin katsein hän ryhmähuoneesta saapui. Hallituksen tilanne on vakava. Onko se vaikeampi kuin aamulla?

– On, hän sanoi.

Mikä siihen on syynä?

– Luottamus, Soini totesi hyvin vakavana.

Syyttävä katse suuntautuu kokoomukseen, joka asettui poikkiteloin sote-alueiden määrästä syntyneessä kiistassa. Perussuomalaisilla ei ollut kiistassa osaa eikä arpaa.

Soini ei ottanut kantaa tuoreimpaan huhuun, jonka mukaan Sipilä esittäisi 15:ttä sote-aluetta ja 18 itsehallintoaluetta. Sellainen olisi esitetty keskustan eduskuntaryhmälle.

– Kuka sellaisen on esittänyt, kun ei meille ole esitetty, Soini ihmetteli.

Soini ilmaisi olevansa pettynyt kokoomuksen toimintaan, kun sitä häneltä kysyttiin. Sote-alueiden määrään hän ei ottanut kantaa eikä siihenkään, miellyttäisikö kokoomuksen 12 alueen malli.

– En lähde etukäteen veikkaamaan, jos neuvottelukutsu tulee niin se tulee, hän sanoi.

Soini näki hallituksella kuitenkin mahdollisuuden jatkaa, kunhan maltetaan.

– Kyllä, tässä on kovissa öljyissä käristetty ja liemissä keitetty. Niin kauan kuin on neuvottelut auki niin neuvotellaan, Soini viitoitti.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle

06.06.2026 |15:00
2.
Suomen uutiset logo

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”

05.06.2026 |18:15
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet

08.06.2026 |15:42
8.
Suomen uutiset logo

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille

10.06.2026 |12:10
10.
Suomen uutiset logo

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille

09.06.2026 |13:43

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää