Artikkeli kuva

Jussi Nukari

Soini kuittasi Väyryselle: “Hämmästyn aina hänen luovuudestaan”

22.02.2014 |10:46

EU-vaaliehdokkaiden ja piirien johtohenkilöiden koulutuspäivillä puhunut Timo Soini täsmensi perussuomalaisille tulevien eurovaalien asetelmia. Hänen mukaansa perussuomalaiset haastaa hallituksen EU-politiikan kevään vaaleissa. Myös keskustalle lähti terveisiä.

– Pidämme kiinni itsenäisyydestä, itsemääräämisoikeudesta sekä vaadimme tukipakettipolitiikan lopettamista. Suomalaisen veronmaksajan tehtävä ei ole tukea ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja. Tämä linjavaali tuo vaaleihin selkeän asetelman, johon äänestäjät voivat ottaa kantaa, Soini täsmensi.

Perussuomalaiset kannattavat hänen mukaansa laajaa talous- ja vapaakauppaliittoa ja vastustavat yhteisvastuita ja liittovaltiokehitystä. Tässä on asetelma sekä Suomessa että Euroopassa.

Soini muistutti, että perussuomalaisilla on eurokriittisenä ryhmänä erittäin hyvä maine Euroopassa. Perussuomalaiset ovat hänen mukaansa merkittävä osa euroopanlaajuista itsemääräämisoikeutta puolustavaa liikettä. Ministeri Alexander Stubb osoitti Soinin mukaan karkeaa tietämättömyyttä väittäessään, että perussuomalaisilta menee ryhmä alta. Tilanne on Soinin mukaan aivan päinvastoin.

– Meitä halutaan mukaan useampaan ryhmään. Meillä on hyvät ja toimivat yhteydet useampaan EU-parlamenttiryhmään sekä kansanliikkeisiin Euroopassa. Viimeksi v 2009 olimme muodostamassa ja perustamassa Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa – ryhmää (EFD). Toimin parlamenttiaikanani tuon ryhmän työvaliokunnan puheenjohtajana. Ryhmäneuvottelut käymme vaalien jälkeen, kun näemme vaalituloksen sekä omamme että muiden maiden. Maksimoimme Perussuomalaisten vaikutusvallan.

Perussuomalaiset on Soinin mukaan itsenäinen puolue, joka tekee omat päätöksensä. Puolueen linjaan ja asioihin voi vaikuttaa vain puolueen sisäpuolelta – ei sen ulkopuolelta. Ryhmäpäätökset tekee puolue yhdessä valittujen EU-edustajien kanssa.

Soini kuittasi myös Paavo Väyrysen Helsingin Sanomissa esittämät arvelut keskustan äänestämisen mielekkyydestä ja kummasteli, miten Väyrynen voi olla tyrkyllä ALDE-ryhmään, joka ajaa maataloustukien alasajoa.

– Hämmästyn aina hänen luovuudestaan, Soini nauratti kokousyleisöä.

PS Verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää