Artikkeli kuva

JUSSI NUKARI

Soini: Maan johtoon ”kokematon kaksikko”

14.06.2014 |16:14

Kokoomuksen Lahdessa kokoontuva puoluekokous on valinnut selvin äänin uudeksi puheenjohtajakseen Alexander Stubbin. Hän voitti puheenjohtajavaalin toisen kierroksella kilpakumppaninsa Paula Risikon äänin 500,4 – 349,2.

Monet yllättyivät ennakkosuosikki Jan Vapaavuoren kolmostilasta. Häntä olivat asettuneet tukemaan muun muassa veteraanikansanedustajat Kimmo Sasi, Ilkka Kanerva ja Ben Zyskowicz. Myös kokoomuksen ryhmänjohtaja Petteri Orpo asettui eilen julkisesti Vapaavuoren taakse. Puoluekokousedustajat päättivät kuitenkin toisin.

– Kykyni ymmärtää politiikka on täydellisesti romahtanut, puntaroi Vapaavuorta tukenut Zyskowicz Ylen mukaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi valintaa tuoreeltaan Ylelle:

– Radikaali markkinaliberaali Nato-haukka. Kokoomus on siirtynyt konservatiiveista liberaaleihin.

– Keulilla on kokematon kaksikko. Maa on siinä pisteessä, mihin Katainen on sen ajanut. Ei ole helppoa. Sote on täysin levällään, ja kaksi allekirjoittajaa – Katainen ja Urpilainen – ovat poissa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01
10.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi