Soini: Me emme hyväksy kyttäyskilometrejä

20.12.2013 |13:53

Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila työryhmineen haluaa suomalaisten liikkumisen kuriin ja kontrolliin.

Perussuomalaiset eivät hyväksy kyttäyskilometrejä. Vapaa yhteiskunta ei kontrolloi kansalaistensa liikkumista, päinvastoin vapaa liikkuvuus on keskeinen osa kansanvaltaista demokratiaa.

Ihmisten liikkumista ei pidä rajoittaa. Liikkuvuus lisää taloudellista toimeliaisuutta ja sitä kautta meidän kaikkien hyvinvointia. Tämä liikkuminen pitää toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti sekä myös luontoa säästäen.

Perussuomalaiset puolustavat Suomen kansan kaikinpuolista vapautta päättää itse omista asioistaan, mukaan lukien, missä liikumme, miten, kuinka paljon ja kenen seurassa. Kansalaispalaute Ollilan työryhmän esitysten johdosta on ollut runsasta ja puolueemme linja on saanut suurta tukea. Me pidämme linjamme. Perussuomalaisiin voit luottaa.

Opiksi otettavaa

Kirjoitin viime palstallani puolueen piirien ja osastojen syyskokouksista. Suurelle osalle puolueväkeä viesti meni hyvin perille ja on toimittu oikein. Valinnoissa hävinneet ovat ryhtyneet lukemaan sääntökirjaa.

Politiikassa ratkaisevat omien kannatus ja kansan tuki. Jos en tänään menestynyt, on syytä ajatella miksi? Mikä minun omassa toiminnassani on ollut vikana? Miten saan paremman kannatuksen? Lisää työtä! Eikä niin, että vainoharhaisesti rupeaa etsimään syitä mitä mielikuvituksellisimmista suunnista.

Sanoin silloin ja sanon nyt, että puolueen puheenjohtaja ei lähde mihinkään paikalliskiistaan osapuoleksi. Jos apua tarvitaan, puoluesihteeri järjestösihteereineen on sitä varten. Itse asiassa he ovat puolueen eteenpäinviemistä varten, ei jonninjoutavia kinoja varten.

Jotta ei synny väärää käsitystä, olen kentän toimintaan ryytyväinen ja kiitän jatkuvasta tuestanne. Tulen lähitulevaisuudessa tiedottamaan omista ratkaisuistani tuleviin vaaleihin. Perussuomalaiset on Suomen paras puolue. Kasvava ja kehittyvä. Siksi meidän pitää keskittyä oikeisiin asioihin.

Hyvää Joulua!

Joulu on Kristuksen syntymäjuhla. Kristinusko on suomalaisen ja eurooppalaisen kulttuurin vankka perusta. Siitä pidämme kiinni.

Toivotan kaikille jäsenillemme, kannattajillemme ja lehtemme lukijoille:

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 16/2013 -lehdessä.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
9.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää