
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Matti Matikainen
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini linjasi vankasti puoluekokouksessa Turussa, ettei hän eikä puolue hyväksy väkivaltaa eikä vihapuhetta. Ei missään muodossa eikä millään verukkeella eikä mitään ryhmää kohtaan. Hän mainitsi, ettei hyväksy sen enempää äärivasemmiston mellakointia kuin äskettäin Jyväskylässä riehuneen natsimielisen ryhmän toimintaa.
– Emme hyväksy väkivaltaa myöskään itseämme kohtaan, Soini sanoi vastapainoksi.
Soini sanoi, ettei puolue taivu muiden painostuksen edessä. Hän moitti myös tiedotusvälineitä siitä, kuinka se oli muun muassa metsästänyt Soinia loman aikana kesämökiltä, jossa oli hänen perheensä, joka ei ole hänen poliitikontyöstään mitenkään vastuussa. Soini peräänkuulutti etiikkaa myös tiedotusvälineiden työhön, vaikka sinänsä on oikein, että poliitikot pannaan tiukalle – siihen Soini sanoi olevansa valmis.
Hän korosti myös puolueen vastuuta maan hallinnassa: ilman perussuomalaisia koko hallitus kaatuisi.
– En halua hajotusvaaleja ja avata ovea vihreille, vasemmistoliitolle ja RKP:lle. Me emme suvaitsevaistolle ovia avaa, kun kansa ne vaaleissa sulki. Vaalitaistelu on ohi – Antti Rinne (sd.): vaalit menivät jo, Soini lähetti terveisiä.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Lue lisää
Lue lisää