

LEHTIKUVA
Soini: SDP ja SAK saivat osumansa
Perussuomalaiset kansanedustajat riensivät ryhmäkokoukseensa pitkästä aikaa tiedotusvälineiden tiukan vartioketjun läpi, kun tieto Ylen gallup-tuloksesta oli tullut julki pari tuntia aiemmin. Puolue sai mittauksessa 10,7 prosentin kannatuksen. Puheenjohtaja Timo Soini joutui tiukimpaan tenttiin.
Soini piti suurimpana syynä työntekijöiden etuihin kaavailtuja leikkauksia, joita on kuitenkin onneksi ehditty jo korjata.
– Vasen koukku heilahti, duunarimiehiltä tuli varoitus, Soini kommentoi tulosta tuoreeltaan.
– Se johtuu tietenkin pakkolaeista, työelämähommasta. SDP ja SAK saivat osumansa meihin ja vähän koko hallitukseenkin, Soini jatkoi.
Soini ei usko, että pakolaiskriisi olisi horjuttanut puolueen kannatusta: perussuomalaisten kannatus tuskin virtaa tämän asian vuoksi SDP:hen, jolla ei ole maahanmuuttoon juuri mitään linjaa.
Kannatuksen laskun jatkumiseen hän ei usko.
Ryhmässä ei kapinaa,
vaaleihin on aikaa
Soini kiisti arviot, että eduskuntaryhmässä kytisi kapina tai puolueen hajaannus uhkaisi hupenevan kannatuksen vuoksi.
– Ei ryhmässä ole mitään kapinaa. Eiköhän siellä keskustella tästä asiasta ihan normaalisti.
Soini muistutti myös, ettei gallup-lukema vienyt puolueelta yhtään kansanedustajaa: puolue jatkaa toiseksi suurimpana, vaikka vihreät menivätkin tässä mittauksessa ohi.
– Tällainenkin päivä tuli, jollaisia politiikassa tulee. 18 vuoden aikana on tapahtunut monen näköistä, Soini tuumaili.
Hommat tehdään kunnolla,
kriisikokoukseen ei aihetta
Soinin mukaan puolue tekee jatkossakin kunnolla ne hommat, joita on lähdetty tekemään. Suomi on sellaisessa jamassa, josta ei gallupeilla nousta, vaan työllä ja yrittämisellä.
Hän ei nähnyt tarvetta ylimääräisen kriisikokouksen järjestämiseen, vaikka puolueen 3. varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen on sellaista vaatinut. Tynkkysen mielestä kokouksessa pitäisi päättää, voiko puolue jatkaa hallituksessa.
– Tehdään se, mitä on lähdetty tekemään ja matka on pitkä. Ei hevoskilpailussakaan ensimmäisen kaarteen jälkeen tuloksia ratkota, Soini vertasi ja huomautti, että listalta on löytynyt ylimääräistäkin porukkaa, että siihenkin voi suhtautua varovasti.
Hallitusyhteistyö
jatkuu, tuloksia tulee
Hän ei usko gallup-tuloksen vaikuttavan pahasti hallitusyhteistyöhön.
– Minä olen sellainen kaveri, että kun lyön kättä päälle niin se pitää myös tuulessa ja tuiverruksessa. Tottakai me huolehdimme, että ne asiat, joita pidämme tärkeinä tulevat läpi. Ne myös tulevat, koska hallitusohjelman toteuttaminen kestää neljä vuotta, Soini sanoi.
Hän myöntää, että sekin on voinut vaikuttaa, onko puolue saanut aikeitaan läpi hallituksessa. Hallitus on kuitenkin korjannut päätöksiään myös työläisille parempaan suuntaan.
– Nyt se on loistavalla tavalla lientynyt: saatiin ne sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaukset pois. Sehän ratkaisee, että työllisyys paranee ja syntyy ostovoimaa. Se ratkaisee ja vaalit ovat 2019. Tässä tulee 40 Ylen gallupia ennen sitä, Soini tuumasi.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini: Hallintarekistereitä käsiteltiin ensi kertaa kunnolla

Slunga-Poutsalo synkistä gallupluvuista: ”hallitustaipaleen alku on kaiken kaikkiaan ollut hyvin haastava”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää