Kaikki lähtee siitä halusta, että työttömät pääsevät töihin. Se on se tapa, joilla heidät nostetaan tuloloukusta eteenpäin. Se on tapa, johon pitää satsata: ihmisten työllistymiseen. Tämä on ainoa ratkaisu kestävään hyvinvointiin. Vain tällä tavalla meillä on varaa huolehtia entistä paremmin yhteiskuntamme vähäosaisista ja työttömistä, perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini korosti torstaina eduskunnan kyselytunnilla.
– Tietysti vastuullisten tahojen, myös elinkeinoelämän, tulee pyrkiä siihen, että on työpaikkoja, joihin työttömät voivat mennä, Soini jatkoi.
Soini vastasi osaltaan opposition väitteisiin siitä, että hallitus kiristäisi eläkeläisten verotusta, mikä ei pidä paikkaansa. Eläkeläisten verotus pysyy entisellä tasollaan, jonka on säätänyt edellinen valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) ja työntekijöiden verotus jopa kevenee.
SDP sitä vastoin kiristi viime vaalikaudella sekä työntekijöiden että eläkeläisten verotusta.
SDP yrittää silmänkääntötemppua
SDP:n Eero Heinäluoma väänsi asiaa niin päin, että ensi vuonna eläkeläinen saisi samasta tulosta vähemmän käteen kuin palkansaaja.
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) painotti, että hallitus pyrki ohjelmansa mukaan parantamaan työnteon kannustavuutta.
– On erilaisiakin hallituksia, taitettua indeksiä ja muuta. Tämä hallitus ei halunnut lähteä sille tielle, Kalli sanoi.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) korosti useaan kertaan:
– Olemme tilanteessa, että eläkeläisten verotus ei kiristy. Pitää muistaa tässäkin keskustelussa todenmukaisuudessa, että sei ei todellakaan kiristy. Viime kaudella SDP halusi tasapainottaa valtion taloutta kiristämällä sekä työntekijöiden että eläkeläisten verotusta.
– Haluan vielä painottaa, että se päätös, joka tässä hallituksessa tehtiin, ei kiristä eläkeläisten verotusta. Ei kiristä eläkeläisten verotusta ja sanon vielä: ei kiristä eläkeläisten verotusta, Stubb painotti.
Työn verotus kevenee
Stubb korosti hallituksen periaatteen olevan työn verotuksen keventyminen. Työtulovähennys keventää verotusta 450 miljoonalla eurolla.
– Jos ja kun saamme aikaiseksi yhteiskuntasopimuksen ja siihen liittyvän paketin, tulemme vastaan myös eläkeläisiä veronkevennyksellä, jonka suuruusluokka on noin miljardi euroa, Stubb lupasi.
Hän korosti hallituksen pyrkivän ohjelmassaan leveään veropohjaan ja matalaan verokantaan. Myös sote-rahoitus mullistaa verojärjestelmää: kauden aikana tullaan tekemään verotukseen uudistuksia, Stubb arvioi.
SDP raippaveron äiti
Ben Zyskowicz (kok.) vahvisti, että hallitus joutuu leikkaamaan tasaisesti eri asioista, jotta säästöjä saataisiin aikaan. Tasapuolisuudella pyritään oikeudenmukaisuuteen.
– Nyt SDP, joka on eläkeläisiä raivostuttaneen raippaveron äitejä, ovat nostaneet keskusteluun eläkeläisten verotuksen. Jotta ei jäisi epäselväksi, onko niin, että ensi vuonna eläkeläiset maksavat veroa sen mukaan kuin mitä valtiovarainministeri Antti Rinteen aikana säädettiin? Zyskowicz kysyi.
– Kyllä on, Stubb vastasi.
Stubb vastasi Heinäluomalle taloudenpidon eroista.
– Ehkä tämä on suurin ero meidän välillämme: me pyrimme jatkuvasti luomaan veropolitiikkaa, joka madaltaa verokynnystä, joka kannustaa työn tekemistä ja teettämistä. Te sen sijaan ette puolueenne kanssa tehneet mitään muuta kuin kiristitte verotusta. Olette kääntäneet kelkkaanne 180 astetta, Stubb syytti.
Hyvää joulua kaikille väreille
SDP:n puheenjohtaja Rinne kysyi istunnon lopuksi Soinilta, että kun joulu on ovella, ovatko tontut tuoneet meille kovia vai pehmeitä paketteja?
Soini vastasi, että joulun väri on punainen.
– Uskon, että se sopii vasemmistolle. Kuusen väri on vihreä, uskon, että se sopii vihreille. Joulun perusta on kristillinen: uskon, että se sopii kristillisille.
– Toivon oppositiolle, tuolle kansanvaltamme aarteelle, rauhallista joulun aikaa, jotta se pysyisi koossa ensi vuonnakin, Soini toivotti vuoden viimeisen kyselytunnin päätteeksi.