Stora Enson Kaukopään tehtailla Imatralla eivät tunnelmat ole katossa. Stora Enso aikoo vähentää tehtaalta 165 työpaikkaa. Koko Suomesta yritys vähentää 650, Ruotsista 750 ja koko maailmasta yhteensä 2 500 työpaikkaa.

– Ei ole tunnelmat katossa. Kun maanantaina työnantaja kertoi yksityiskohtaisesti, mistä aiotaan vähentää, niin eilen jo kiersi pappi tehtaalla ja työterveyshuolto oli lohduttamassa ja kuuntelemassa ihmisten murheita. Tunnelma on tosi matala ja ihmiset ovat pettyneet, pääluottamusmies Ilkka Nokelainen suree.

– Vuonna 2009 vähennettiin Imatralta yli 300 työpaikkaa. Juuri kun siitä päästiin yli, niin taas vähennetään 165. Ei se mieltä ylennä, Nokelainen pahoittelee.

Hätäohjelma välttämätön

Nokelainen pitää hallituksen kiireisiä kevennystoimia välttämättöminä: Suomessa ei saisi olla yhtään suurempia tuotannon tekemiseen liittyviä rasituksia vientiteollisuuden yrityksille kuin kilpailijamaissamme

– Vientiteollisuuden johtajien huoli mm. energia-, väylämaksujen ja rikkidirektiivin vaikutusten osalta on aivan perusteltu. Maa tarvitsee nyt heti kansallisen hätäohjelman vientiteollisuuden työpaikkojen säilyttämiseksi ja edelleen kehittämiseksi, joka myös laitetaan toteutukseen, eikä vaan puhuta. Tätä hätäohjelmaa tukemaan tarvitaan laaja työmarkkinaratkaisu, 2-3 vuoden mittainen, joka sisältää maltillisen palkkaratkaisun.

Silmät auki, hallitus!

Mutta onko hallitus toiminut näin, vai onko se pikemminkin heikentänyt teollisuuden edellytyksiä?

– Siltä tuntuu, ettei nykyinenkään hallitus ymmärrä vientiteollisuuden edellytyksiä. Kyllä hallitus voi keventää väylämaksujen, energiaveron ja ensi vuoden rikkidirektiivin vaikutuksia päätöksillään. Mutta hallitushan on vain korottanut näitä. Nyt viimein pitäisi hallituksen silmien avautua havaitsemaan, että jos tähän tahtiin tehtaita ja työpaikkoja lahdataan, niin kohta on vaikeuksissa koko Suomi.

Onko hän pettynyt teollisuuspuolue SDP:n ja työnantajapuolue kokoomuksen toimintaan hallituksessa?

– Olen ollut SDP:n jäsen 35 vuotta ja täytyy sanoa, etten ole ikinä ollut niin pettynyt kuin tällä hetkellä! Valitettavasti täytyy näin todeta sosiaalidemokraattina. Ja mitä kokoomus touhuaa, niin sehän tukee aina suurta pääomaa eikä välitä työntekijän murheista. Samaan kastiin ne tällä hetkellä kuin meidän sosiaalidemokraatitkin kuuluvat, Nokelainen moittii.

Entäpä hajotusvaalit?

– Jos hallitus ei pian saa päätöksiä aikaan teollisuuden asioista ja sote- ja kuntauudistuksista, niin tähän maahanhan pitäisi julistaa hätätilahallitus, johon kerättäisiin sellaiset asiantuntijat, jotka ymmärtävät asioita ja uskaltavat ja osaavat tehdä päätöksiä! Jotakin pitäisi ruveta tapahtumaan. Hyssyttelemällä ei tapahdu enää mitään muuta kuin menemme syvemmälle suohon ja syöksykierteeseen, Nokelainen toteaa.

– En yhtään ihmettele, jos ihmiset vilkuilevat uusia vaihtoehtoja, jos tilanne on tällainen työväenpuolue sosiaalidemokraateissa ja muissa puolueissa. Jos vaalit pidettäisiin nyt, niin perussuomalaiset olisi Suomen suurin puolue, se on minun veikkaukseni, Nokelainen arvioi.

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 11/2013 -lehdessä.

VELI-PEKKA LESKELÄ