

SU-haastattelussa AfD:n Marc Bernhard: Toivon, että oikeistokonservatiiviset puolueet kuten perussuomalaiset ja AfD ovat vähintään toiseksi suurin fraktio EU-parlamentissa
Suomen Uutiset tapaa Alternative für Deutschland (Vaihtoehto Saksalle) -puolueen liittopäiväedustaja Marc Bernhardin hänen kotonaan Karlsruhessa Etelä-Saksassa. Ehdotamme kuvan ottamista keväisellä pihaterassilla. “Kuvataan mielummin sisällä”, 47-vuotias Bernhard pyytää. “Ettei taloa tunnista kuvasta. Tiedättehän, AfD-poliitikkojen koteihin on tehty iskuja…”
SU: Milloin teitä viimeksi nimitettiin rasistiksi tai natsiksi?
Marc Bernhard: (Naurahtaa) Berliinissä valtiopäivillä loukkaava nimittely on lähes päivittäistä. Virallisissa yhteyksissä meidät on vasemmiston ja vihreiden taholta aika lailla suljettu ulkopuolelle. Epävirallisesti myös muiden puolueiden edustajat ovat kanssamme tekemisissä ongelmitta. Toisinaan jopa kuulen yksityisesti miten he ilmaisevat tukea meidän esityksillemme vaikka julkisuudessa torjuvat ne. Kadulla saan kulkea aika rauhassa.
Dieselautojen omistajia sekä Saksassa että Suomessa huolettaa, että auton jälleenmyyntiarvo on laskenut ja ajokiellot uhkaavat.
Kyse on ideologisesta taistelusta autoilua ja polttomoottoria vastaan. Ilmansuodattimien ansiosta moderni dieselmoottori on erittäin vähäpäästöinen. Ajokiellot ovat mielivaltaisia. Vihreiden hallitsemassa Stuttgartissa asetettiin ajokielto, kristillisten Münchenissä se torjuttiin, vaikka typpidioksidipäästöt kaupungeissa ovat samaa tasoa.
Yhdysvalloissa presidentti Trump on ottanut kovat keinot käyttöön puolustaessaan USA:n etuja Kiinaa vastaan.
Myös Euroopan pitäisi turvata avainteollisuutensa asemia ja edellyttää tasapuolisia kauppaehtoja. Ulkomaiset sijoittajat saavat kiinalaisten lakien mukaan omistaa kiinalaisyhtiöistä vain vähemmistön. Samaan aikaan Kiina ostaa jatkuvasti kokonaisia eurooppalaisia yhtiöitä ja tehtaita. Kiinan hiilidioksidipäästöt saavat Pariisin sopimuksen mukaan nousta vuoteen 2030 saakka.
Näettekö että Saksalla on myös mahdollisuuksia ympäristöystävällisten sähköautojen yleistyessä?
Sähköauto ei ole ympäristöystävällinen. Litiumkaivokset tuottavat valtavia ympäristöhaittoja ja päästöjä. Saksan autoteollisuuden vahvuus on polttomoottori, olemme siinä maailman parhaita. Sähköauto on teknologialtaan ratkaisevasti yksinkertaisempi ja se voidaan rakentaa myös matalapalkkamaissa. Siirtymä sähköautoihin tulee vähentämään työpaikkoja Saksassa. Volkswagen on jo ilmoittanut 8000 työpaikan leikkauksista ja Daimlerilla on hiilivapaiden tuotantolaitosten myötä sama suunta.
“Wir schaffen das” (suom: me selviämme siitä) Angela Merkel lausui 2015 siirtolaiskriisin alussa. Miten Saksa selvisi kriisistä?
Saksa ei ole vieläkään selvinnyt vuoden 2015 kriisistä vaan humanitäärinen maahanmuutto aiheuttaa liittovaltiolle kymmenien miljardien kustannukset vuosittain. Pakolaisvirta on pienentynyt huippuvuodesta mutta perheenyhdistämiset huomioiden Saksaan tulee vajaat 400 tuhatta humanitääristä siirtolaista vuodessa. Siis yhtä paljon vuodessa kuin koko Balkanin sodan aikana 1990-luvulla pakeni Saksaan!
Vaikka unohtaisimme kulttuuriset ongelmat, sisäisen turvattomuuden, rikokset, raiskaukset, murhat ja betoniporsaat joulumarkkinoilla, ratkaisematta on, mihin nämä kaikki ihmiset majoitetaan.
Rajavalvontaa pitäisi mielestänne tehostaa?
Esimerkiksi Baijerissa on noin 70 rajatarkistuspistettä, mutta vain kolme niistä on ylipäätään käytössä. Jos rajatarkastuksessa sanoo että passi on hävinnyt ja että tarvitsee turvapaikan (asyl), tarjotaan bussikyyti vastaanottokeskukseen.
Miten Saksan päätös luopua ydinvoimasta etenee?
Tässä kotini lähellä Saksan Philippsburgissa on eräs Euroopan turvallisimmista ja nykyaikaisimmista ydinvoimalaitoksista. Kun se ajetaan alas korvaava sähkö tullaan tuomaan toiselta puolelta Rein-jokea Ranskan vanhimmasta ja turvattomimmasta ydinvoimalasta Fessenheimista. Mitä järkeä tässä on?
Miten näette yhteistyön Saksan ja Suomen välillä?
Näen Saksan ja Suomen suhteet erittäin ongelmattomina. Toivon, että EU-vaalien jälkeen oikeistokonservatiiviset puolueet kuten perussuomalaiset ja AfD ovat vähintään toiseksi suurin fraktio EU-parlamentissa, ja että pirstaloitumisen sijaan järjestäydymme yhteistyöhön.
Marc Bernhard (s. 1972), tietoja:
– AfD:n liittopäiväedustaja vuodesta 2017
– Koulutus: asianajaja, MBA
– Aiempi ammatti: kansainvälisen it-yhtiön toimitusjohtaja
– Perhe: eronnut, kaksi lasta
– Kotipaikka: Karlsruhe
Teemu Kemppainen
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan sisäministeri mustamaalasi AfD:tä ministeriön verkkosivuilla – Karlsruhen tuomarit tyrmäsivät teon
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää