

KALLE PARKKINEN
Yle esitti merkillisen kysymyksen Halla-aholle: ”Miltä tuntuu, kun jäitte pienten puolelle?”
Yleisradion mielestä perussuomalaiset on muuttunut pikkupuolueeksi, vaikka perussuomalaiset säilyttää molemmat paikkansa Euroopan parlamentissa, ja ennakkoäänten tulos on parempi kuin perussuomalaisten koko tulos edellisissä eurovaaleissa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho hämmästyi sunnuntai-iltana Ylen tv-toimittajan Matti Rönkän merkillisestä kysymyksestä.
– Miltä tuntuu, kun jäitte pienten puolelle?
Saman verran paikkoja kuin monilla muilla
Rönkän kysymys viittasi eurovaalien ennakkoäänten tulokseen, jonka mukaan perussuomalaisten kannatus oli 13,1 prosenttia.
Halla-ahon vastaus osui asian ytimeen.
– En nyt sanoisi, että jäimme pienten puolelle, jos saimme Euroopan parlamenttiin yhtä paljon paikkoja kuin sdp, keskusta ja vihreät.
Kannatus nousee pitkin iltaa
Halla-aho huomautti Rönkälle, että perussuomalaiset on tekemässä parasta eurovaalitulosta koko puolueen historiassa.
– Minimitavoite, eli molempien paikkojen säilyttäminen, on toteutumassa. Uskon, että nousemme tästä vaalipäivän äänillä, Halla-aho sanoi.
Perussuomalaisten puheenjohtajan ennakointi on toteutumassa, sillä sunnuntai-iltana klo 21 perussuomalaisten kannatus oli noussut jo 13,9 prosenttiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: Kansallismielisten puolueiden EU-parlamenttiryhmän nimi voisi olla patriootit

Ennakkoäänet: Perussuomalaisille kaksi paikkaa europarlamentissa

Puolet äänistä laskettu, perussuomalaisten Huhtasaari ja Hakkarainen menossa läpi

Eurovaalien tulokset selvillä

Perussuomalaiset nosti kannatustaan ja keräsi enemmän ääniä kuin koskaan aiemmin EU-vaaleissa – puoluesihteeri Slunga-Poutsalo: ”Tulos on myrskyvaroitus ajatellen tulevia kuntavaaleja”

Perussuomalaiset selvästi suosituin puolue

Yleisradion rahoitusta vaaditaan leikkuriin Ruotsissa – tasapuolisuus ei ole toteutunut
Viikon suosituimmat

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman
Sosiaalisessa mediassa kuuluisaksi tullut ylikomisario Jari Taponen on eronnut poliisin palveluksesta. Hän on perustanut oman konsulttiyrityksen, joka tarjoaa palveluksiaan muun muassa kaupungeille ja medialle. Erosta ilmoittaessaan Taponen syytti Helsingin poliisin johtoa politisoitumisesta ja poliisien vaientamisesta. Myös Taposta itseään on syytetty poliisityön politisoimisesta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta. Tässä jutussa on yhteenveto ylikomisario Taposen värikkäästä urasta poliisina.

Antikainen: Kaasuputkimies Heinäluoman irvailu sai nolon lopun – venäläissotilaita ryömi kaasuputkissa Ukrainassa
Tiedotusvälineissä on uutisoitu tänään, että Venäjän joukot olisivat yllättäneet ukrainalaiset kaasuputken kautta Kurskin alueella viime viikonloppuna. Venäläisjoukkojen arvellaan ryömineen kaasuputken läpi kaksi päivää ja odottaneen sen sisällä vielä neljä päivää ennen nousemistaan esiin.

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”
Demarimeppi, entinen SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on saanut Iltalehdessä osakseen kovaa kritiikkiä 16 vuotta sitten vuonna 2009 eduskunnan täysistunnossa pitämästään puheenvuorosta Nord Stream -keskustelussa samaan aikaan eduskunnassa toimineilta silloisilta kansanedustajilta. Kaasuputkea lobanneen Heinäluoman sarkastiset heitot ”suikkahattuisista, punatähtisistä ja harmaapukuisista” miehistä tämän päivän kontekstissa tuskin hymyilyttävät enää demareitakaan.

Vihreä kupla puhkesi – akkuvalmistaja Northvolt konkurssiin
Eräs Ruotsin taloushistorian suurimmista epäonnistumisista varmistui keskiviikkona, kun akkuvalmistaja Northvolt jätti konkurssihakemuksen Tukholman käräjäoikeudelle. Tuhannet menettävät työnsä ja vihreä siirtymä kokee pahan kolauksen. Konkurssin maksajiksi joutuvat käytännössä kaikki ruotsalaiset, sillä hankkeeseen sijoitetut eläke- ja verorahat katoavat kankkulan kaivoon.

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein
Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen sai tänään eduskunnan luottamuksen äänin 94–53. Vihreät esitti viime viikolla Rantaselle epäluottamusta vasemmistoliiton kannattamana. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on tyytyväinen, että Rantanen sai eduskunnan luottamuksen. Hän muistuttaa, että kristittyjä vainotaan tälläkin hetkellä useassa maassa samalla, kun media vaikenee asiasta.

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”
Historioitsija ja dosentti Ari Helo antaa tanakkaa kritiikkiä lukion historian oppikirjalle Opus 6 HI6, jonka sisällössä Helo osoittaa olevan selkeitä historiallisen ajattelun puutteita. Kirjassa esimerkiksi länsimainen monikulttuurisuuskäsitys jää tunnistamatta ja historiaa kirjoitetaan eurosokeasti, eli eurooppalaisten näkökulmaa suljetaan pois.

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”
Jyväskylän yliopistosta kantautuu huolestuttavia uutisia. Hiljattain Ylen julkaiseman uutisen perusteella yliopistossa ollaan valmistelemassa tiettyihin koulutusohjelmiin omaa hakuväylää Suomea toisena kielenä opiskeleville. Perussuomalaisten opiskelijajärjestö pitää kannanotossaan suunniteltua positiivista syrjintää korkeakoulujen yhteishaussa älyvapaana toimintana.

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla
Saksan tuleva kristillisdemokraattien ja demarien mustapunahallitus haluaa ottaa satoja miljardeja euroja uutta velkaa romukuntoisen armeijan kohentamiseen ja antaakseen oman panoksensa Euroopan puolustamiseen. Rahalla ei saa kuitenkaan kaikkea. Vaikka yhä useampi saksalainen pelkää Putinia, niin enemmistö ei ole valmis puolustamaan ase kädessä kotimaataan.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.