Parikymmentä vuotta sitten ajatus siitä, ettei biologista sukupuolta ole olemassakaan, tai että sukupuoli on vain “sosiaalinen konstruktio”, oli nousukiidossa akateemisessa maailmassa. Nyt biologian kieltäminen on jo länsimainen yhteisönormi. Historioitsija ja sukupuolentutkija Christopher Dummitt tunnustaa Quillette-verkkojulkaisussa, ettei konstruktionismi perustunut mihinkään tutkimustulokseen.

Yliopistokampuksia ympäröivässä yhteiskunnassa ajatuksia siitä, ettei sukupuolta olisi olemassakaan, ei ollut 1990-luvulla kuultukaan, tai ainakin niille naurettiin.

– Jos olisin 20 vuotta sitten tiennyt, että minun puoleni ideologisessa sodassa sukupuolesta [sex] ja sosiaalisesta sukupuolesta [gender] on tulossa voittamaan näin ratkaisevasti, olisin ollut ekstaasissa, Dummitt kirjoittaa.

Niihin aikoihin Dummitt vietti aikaansa debatoiden sukupuolesta ja identiteetistä kaikkien niiden kanssa, jotka vain suostuivat häntä kuuntelemaan. Hän väitti, ettei sukupuolta ole. Hän tiesi asian, koska oli sukupuolihistorioitsija.

Nyt Dummittin käsitys on valtavirtaistunut.

Biologia on vihapuhetta

– Se näkyy erityisesti kun puhutaan transoikeuksista ja transurheilijoita koskevista politiikoista urheilussa. On kirjoitettu lakiin, että seuraamuksia tulee sille, joka väittää, että sukupuoli on biologista todellisuutta. Sellainen väite on monelle aktivistille käytännössä vihapuhetta.

Dummittin mukaan hänen 1990-luvun vastustajansa näkemys oli, että sosiaalinen sukupuoli [gender] perustuu ainakin osaksi [biologiseen] sukupuoleen, ja että todellisuudessa ei ole kuin kaksi sukupuolta (mies ja nainen), kuten biologit ovat aina tienneet. Nyt über-edistykselliset väittävät, että tällaisiin käsityksiin uskovat ihmiset kieltävät transihmisten identiteetin, eli aiheuttavat “ontologista haittaa” toiselle ihmiselle.

Kirjoituksessaan Dummitt tuo esiin, että hänen omatkin julkaistut tutkimuksensa noudattivat aina samaa kaavaa.

Tutkija sepitti koko jutun

– Ongelma on se, että olin väärässä. Tai ollakseni täsmällisempi, sain asiat osaksi oikein. Mutta loppujen osalta minä yksinkertaisesti sepitin koko jutun, Dummitt kirjoittaa.

– Puolustuksekseni on todettava, etten ollut ainoa. Jokainen sepitti (ja sepittää). Näin sukupuolentutkimuksen kenttä toimii. Mutta se ei ole kummoinen puolustus. Minun olisi pitänyt tietää paremmin.

Oikeastaan Dummitt myöntää, että itse asiassa hän tiesi paremmin.

– Ja juuri siksi olin niin vihainen ja jämäkkä koskien sitä minkä luulin tietäväni. Sillä tavoin peitin sen tosiasian, että pohjimmiltani minulla ei ollut todisteita osalle siitä, mitä sanoin. Niinpä jumitin intohimoisesti argumenteissani, ja sanouduin irti vaihtoehtoisista näkökulmista. Älyllisesti ottaen se ei ollut kaunista.

– Ja juuri siksi on masentavaa nähdä, kuinka näkökantani, joiden puolesta argumentoin niin kiihkeästi – ja perusteettomasti – ovat nyt niin laajasti hyväksyttyjä yhteiskunnassa yleisemmin, Dummitt kirjoittaa.

Dummitt käytti lukuisissa artikkeleissaan, luennoillaan ja keskusteluissa klisheisiä esimerkkejä muun muassa siitä, kuinka 1920-luvulla pikkupoikien odotettiin pukeutuvan pinkkiin, koska se miellettiin siihen aikaan tuliseksi ja maanläheiseksi, kun taas tyttöjen piti pukeutua siniseen, joka miellettiin hilpeän hentoiseksi. Näiden anekdoottien tarkoitus oli saada kuulija nauramaan ja omaksumaan Dummittin näkemyksen:

– Mitä kuvittelimme absoluuttiseksi totuudeksi sukupuolesta on tosiasiassa muuttunut ajan kuluessa. Sosiaalinen sukupuoli ei ollut binaarista. Se oli muuttuvaista ja ehkä rajatontakin, Dummitt selostaa esimerkin propagandatarkoitusta.

Vasemmistolle kaikki on politiikkaa ja valtaa

Dummitt oli oppinut tulkitsemaan kaiken politiikaksi ja valtataisteluksi. Sillä hän selitti muun muassa sitä, miksi kanadalaiset miehet tykkäävät grillata lihaa. Tapa, jolla ihmiset puhuivat miesten grillausharrastuksesta ”uudelleenmääritteli ja uudelleenartikuloi vanhoja jakolinjoja julkiseen ja yksityiseen sekä maskuliiniseen ja feminiiniseen”.

Näin hän perusteli, ettei miesten osallistuminen kodin askareisiin laittamalla ruokaa grillissä ollut edistyksellistä. Dummitt katsoi osoittaneensa, että kun menneisyydessä asioita on luokiteltu maskuliinisiksi ja feminiinisiksi, sillä on selitetty miesten ja naisten eroja ja oikeutettu eriarvoisuus.

Dummitt tunnustaa käyttäneensä historiallista todistusaineistoa valikoivasti.

– Historia on iso paikka. Niinpä sieltä aina löytyy jotakin sopivaa.

Dummitt kirjoitti vuosista toisen maailmansodan jälkeen, jolloin ihmiset halusivat palata normaaliin elämään sodan jälkeen. Naiset olivat kuitenkin palvelleet puolustusvoimissa ja tehneet tehtaissa “miesten töitä”. Dummittin tulkinnan mukaan sukupuolijaon keskiössä oli kysymys siitä, että naiset piti saada takaisin kotiin sodan jälkeen.

– Kaikessa oli kyse kontrollista ja alistamisesta.

Jälkikäteen Dummitt arvioi tehneensä arkistotyön kunnolla.

– Tutkin aikalaisdokumentteja ja kykenin paljastamaan, miten ihmiset puhuivat ja kirjoittivat siitä, mitä on olla mies. Tulin todella sinuiksi aikakauden kanssa.

– Niin kauan kuin pysyin dokumenteissa, ja rekonstruoin, kuinka ihmiset puhuivat menneisyydessä, olin kovalla maalla.

Se on kuitenkin historioitsijoille itsestäänselvyys. Jokaisen historiantutkijan oletetaan saavan kysymykset kuka, mitä, milloin ja missä oikein.

– Mutta suurin kysymys kaikista – kaikkein tärkein – on “miksi?” Miksi tietty asia tapahtui niin kuin se tapahtui? Minun kohdallani se oli: Miksi sodanjälkeiset kanadalaiset puhuivat miehistä ja naisista sillä tavoin kuin puhuivat?

Tulokset kumpusivat ideologisista oletuksista, eivät aineistosta

Dummittilla oli tähän vastaukset, mutta hän ei löytänyt niitä tutkimusaineistostaan.

– Ne tulivat ideologisista uskomuksistani – vaikka tuohon aikaan en olisi tunnistanut sitä ideologiaksi. Eivät myöskään kollegani, jotka omaksuivat saman lähestymistavan, vieläkään tunnista niitä ideologiaksi – toisin kuin minä.

Dummittin mukaan kyse oli ennaltamääritellyistä uskomuksista, jotka on sisäänrakennettu sukupuolentutkimuksen tieteenalaan.

– Ihmiset puhuivat miehistä kuvaamallani tavalla, väitin, koska sukupuoli oli sosiaalinen konstruktio, jonka piirteet voi jäljittää valtaan ja alistamiseen: kanadalaiset käyttivät sukupuolittunutta ajattelua voimaannuttaakseen miehiä ja naisten haitaksi rakentaakseen maskuliinisuuden paremmaksi kuin feminiinisyyden.

Dummitt ei koskaan vakavissaan keskustellut kenenkään kanssa, joka olisi ajatellut asiasta eri tavalla. Eikä kukaan esittänyt tästä epäilyjä hänelle myöskään opintojen aikana tai julkaisujen vertaisarvioinnissa – lukuunottamatta keskusteluja akateemisen maailman ulkopuolella. Niinpä Dummitt ei koskaan joutunut kohtaamaan vaihtoehtoisia, biologiaan nojaavia selitysmalleja, jotka olivat vähintään yhtä uskottavia kuin hänen oma hypoteesinsa, johon hän uskoi vuorenvarmasti.

Konstruktionistien kuplassa hylättiin ihmisluonto

Harvardin yliopiston psykologian professori Steven Pinkerin kuuluisa sosiaalisen konstruktionismin kritiikki, The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature, oli julkaistu jo ennen kuin Dummitt oli saanut väitöskirjansa valmiiksi.

– En ollut edes koskaan kuullut siitä, eikä kukaan ehdottanut minulle, että minun tulisi vastata sen argumentteihin ja tutkimusnäyttöön. Tämän pitäisi jo yksistään kertoa paljon siitä, millaisessa kuplassa me silloin elimme.

Dummitt kertoo, että ainoa kritiikki häntä kohtaan tuli suunnalta, jossa vaadittiin vahvistamaan vallitsevaa, konstruktionistista paradigmaa. Hänen olisi pitänyt taistella muidenkin identiteettien puolesta ja vastustaa muita alistamisen muotoja vastaan.

– Niinpä minulta saatettiin kysyä, miksi en puhunut enemmän yhteiskuntaluokasta. Tai miksi käytin paljon aikaa puhuakseni miehistä enkä naisista? Vaikka olin dekonstruoimassa maskuliinisuutta ja osoittamassa kuinka se on sosiaalinen konstruktio, tokihan minun tulisi huomioida naiset myös. Entäpä seksuaalisuus? Enkö nähnyt enempää viittauksia miehiin, jotka eivät olleet heteroita, ja eikö minun olisi pitänyt huomioida se, kuinka maskuliinisuus konstruoituu seksuaalisuuden mukaan?

Jälkikäteen konstruktionistista vaihettaan analysoiva Dummitt toteaa, että hänen olisi ollut syytä epäillä uskomusta, jonka mukaan sukupuolia koskevat odotukset olisivat vaihdelleet valtavasti ajan ja paikan mukaan.

– Tähän kysymykseen ei voi vastata nasevilla anekdooteilla, joita minulla oli tapana tarjota, ja joita jotkut ihmiset heittävät vieläkin. Kysymystä olisi pitänyt tutkia systemaattisesti ja vertailevasti.

Dummitt myöntää nyt, että hän näki aikanaan hienoista vaihtelevuutta, jossa kuitenkin keskeiset asiat olivat johdonmukaisia: ideat miehistä tuottajina, riskinottajina ja erityisvastuullisina suojelusta ja sotimisesta. Joissakin asioissa on vaihtelua ja kulttuurisia ja historiallisia erityispiirteitä.

– Mutta ellet ota tutkimuksesi lähtökohdaksesi oletusta, että pienillä eroilla on valtava merkitys, on selvää, ettei tähän johtopäätökseen tulla tutkimusnäytön pohjalta.

Keskinäisen siteeraamisen kerho

Oliko oikeasti kyse vallasta? Ehkä, ehkä ei, Dummitt pohtii.

– Intin että kyse oli vallasta todistellen asiaa siteeraamalla muita tutkijoita, jotka väittivät että siitä oli kyse. Asiaa auttoi, jos heidän nimensä olivat ranskalaisia ja he olivat filosofeja.

Myös australialainen sosiologi R. W. Connell auttoi Dummittin todistelussa.

– Hän oli argumentoinut, että maskuliinisuudessa on ensisijaisesti kyse vallasta – dominanssin osoittamisesta naisia ja toisia miehiä kohtaan. Oikeasti hänen työnsä ei todistanut tätä; hän teki johtopäätöksiä pienistä tapaustutkimuksista, juuri kuten minäkin olin tehnyt.

– Niinpä siteerasin Connellia. Ja muut siteerasivat minua. Tällä tavoin “todistat”, että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio ja että sukupuolessa on kyse pelkästä vallankäytöstä.

Dummitt harmittelee, että hänen ja muiden samalla tavalla ajattelevien tutkijoiden vääristynyttä logiikkaa käytetään nyt aktivistien ja hallitusten yrittäessä säätää lailla uusia käyttäytymistä ohjaavia moraalikoodeja. Opiskeluaikojen harmittomista baariväittelyistä ei seurannut mitään, mutta nyt on paljon enemmän pelissä.

Tieteelliset käytännöt hukassa sukupuolentutkimuksessa

– Toivoisin, että voisin sanoa tieteellisten käytäntöjen parantuneen – että vertaisarviointia ja tutkimusnäyttöä koskevat vaatimukset olisivat tiukentuneet.

– Mutta todellisuudessa nykyinen sosiaalisen konstruktionismin lähes täydellinen hyväksyntä tietyissä piireissä näyttää seuranneen tiedeyhteisön demografisesta muutoksesta. Jotkin näkemykset ovat alkaneet hallita vielä enemmän kuin omana opiskeluaikanani.

Dummitt myöntää, että monet sukupuoliin liittyvät piirteet ovat sosiaalisia konstruktioita.

– Sosiaalisen konstruktionismin kriitikot ovat silti oikeassa ihmetellessään väitettyjen asiantuntijoiden niin sanottua näyttöä.

– Ennen kuin meillä on vakavasti otettavaa, kriittistä ja ideologisesti monipuolista tutkimusta sukupuolesta ja sosiaalisesta sukupuolesta – siihen saakka kunnes vertaisarviointi on jotain muutakin ideologisen puhtauden varjelua – siihen asti meidän tulee todellakin suhtautua hyvin skeptisesti sukupuolen ja sosiaalisen sukupuolen sosiaalisen konstruktion “asiantuntijoihin”.

Suomen Uutiset