Artikkeli kuva

Lehtikuva Soile Kallio

Suomalaiset yhtiöt säilytettävä suomalaisissa käsissä

10.09.2013 |19:43

Pörssiyhtiöiden hallitusammattilainen Harri Suutari sanoo Yle Uutisille myöntämässään haastattelussa, että suomalaisissa yhtiöissä tulisi keskeinen johto säilyttää suomalaisissa käsissä myös silloin, kun yhtiön pääomistus on ulkomailla. Ainakin toimitusjohtajan ja rahoitusjohtajan tulisi Suutarin mukaan olla suomalaisia.

Kolmen pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajalle suomalaislähtöinen yhtiö on muutakin kuin vain taloudellisia tunnuslukuja. Jos keskeinen johto pysyy suomalaisilla, säilyy ymmärrys myös lähtökohdista ja toimintaympäristöstä.

– Sen verran pitää olla isänmaallisia, Suutari summaa.

MIKA MÄNNISTÖ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
5.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
6.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51
8.
Suomen uutiset logo

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa

06.11.2026 |11:05
10.
Suomen uutiset logo

Lääkäriliiton Pride-yhteistyö närästää erikoislääkäriä: ”Yhdenvertaisuus ei edellytä Pride-kumppanuutta”

03.11.2026 |10:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi