

MATTI MATIKAINEN
Suomella edessä Kreikan tie?
Olen pitkään varoitellut, että Suomen talous on kuin koskea lähestyvä ajopuu. Hallittavuus vähenee, vauhti kiihtyy ja vapaa pudotus lähestyy. Nyt ollaan tilanteessa, että rotkon reuna on jo osin ylitetty. Tosiasiat kieltävä hyväuskoisuus ei enää auta.
Jutta Urpilainen sanoi, että meillä on kolme ongelmaa: kansallisen kilpailukyvyn puute, valtion budjetin alijäämä ja kansainvälinen lama (Euroopassa). Näinkin asia voidaan nähdä.
Jälkimmäiseen emme voi vaikuttaa, siis lähinnä EU:n ja EKP:n politiikkaan. Keskimmäinen ongelma hoituu, jos ensimmäinen on kunnossa. Meidän on siis keskityttävä ensimmäiseen, eli kansalliseen kilpailukykyyn.
Saksassa kilpailukyky palautettiin ”hyvän sään” aikana. Keskeistä siinä oli hyvin tiukka palkkamaltti. Se riitti, sillä ongelmat hoitettiin ajoissa.
Kreikassa ongelmiin on kaksi pääasiallista syytä: Holtiton tapa hoitaa yhteisiä asioita ja sitä seurannut kansallisen kilpailukyvyn menetys. Kreikassa asioita ei ole ollut mahdollista hoitaa saksalaiseen tapaan. On tarvittu rajummat lääkkeet.
Palkkoja ja eläkkeitä on rajusti leikattu. Valtion työntekijöitä on potkittu pihalle sankoin joukoin. Budjettia on karsittu rankalla kädellä. On tarvittu sisäinen devalvaatio. Seurauksena on ollut kurjistumis- ja kuristumiskierre. Tilanne on siis vain pahentunut. Kreikka ei käytännössä enää päätä omista asioistaan. Kreikka on ulkopuolisten holhouksessa. Ja kansa kärsii.
Kreikan ongelmien ratkaisu löytyy vain siitä, että Saksan vaalien jälkeen kreikkalaisten velkoja leikataan rajusti. Sen jälkeen maa siirtyy takaisin omaan rahaan, jonka kurssi on sellainen, että turistit ryntäävät Kreikkaan ja maan tärkein elinkeino saa voimakkaan kasvusysäyksen. Se säteilee sitten koko yhteiskuntaan ja Kreikka pelastuu.
Onko meidän tiemme sama kuin Kreikan tie? Vaikuttaa päivä päivältä yhä todennäköisemmältä, että niin se on. Ja kansa kärsii.
REIJO TOSSAVAINEN
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Vigeliuksen lista eduskunnasta paljastaa: SDP äänestää säännöllisesti maahanmuuton tiukennusten hylkäämisen puolesta
Kansanedustaja Joakim Vigeliuksen kokoama lista eduskunnan äänestyksistä paljastaa demarien säännönmukaisesti äänestävän maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä vastaan. Samaan aikaan demarileiri vaikenee kuin muuri löperöstä maahanmuuttolinjastaan, jonka saa esille vain äänestystuloksia peratessa.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.
















