Suomen Yrittäjät karsisi 200 kuntien tehtävää

23.04.2013 |13:06

Suomen Yrittäjien mielestä lähes 200 kuntien tehtävää täytyy arvioida uudelleen.

Yrittäjäjärjestön mielestä esimerkiksi palo- ja pelastustoimi kuuluisi perusturvallisuustehtäviin kuuluvana kokonaisuutena poliisin tavoin valtiolle. Myös esimerkiksi ammattikorkeakoulujen ylläpito tulisi siirtää kunnilta valtiolle.

Järjestö muistuttaa, että tehtävien määrä on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1990.

– Mitkään verotulot ja valtionavut eivät riitä kuntien tehtävämäärän toteuttamiseen, vaan ne joudutaan rahoittamaan velkarahalla, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala toteaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
8.
Suomen uutiset logo

Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia

04.10.2024 |17:05
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat