Karhunmetsästys on ollut Suomessa jäissä parisen vuotta, kun luonnonsuojelujärjestöt ovat valittaneet poikkeusluvista ja oikeus on kumonnut luvat. Nyt metsästyslailla luodaan puitteet sille, että Riistakeskuksen myöntämät luvat kestäisivät valitukset.
– Romaniassa karhunmetsästyskielto johti ihmishenkien menetyksiin, eikä sellaista tilannetta yksinkertaisesti saa syntyä Suomessa. Siksi on toimittava ripeästi, sillä jo lyhyessä ajassa karhujen käytös näyttää muuttuneen ja ihmisarkuus on lähtenyt häviämään, Jenna Simula sanoo viitaten kuluneena keväänäkin nähtyihin pihakäynteihin.
– Minusta siinä ei ole mitään huvittavaa, että mökkiläisten pihoissa pyörii suoranaisia paljukarhuja, jotka eivät kaihda ihmistä lainkaan, hän jatkaa.
Sudenmetsästys muuttuu radikaalisti
Metsästyslain muutokset koskevat myös ilvestä. Nyt ministeriö tulee päivittämään niitä koskevat kannanhoitosuunnitelmat ja asettamaan samassa yhteydessä viitearvot sekä päämäärän, jonka puuttuminen on ollut keskeinen syy poikkeuslupien hylkäämiselle.
Suden osalta varmistui torstaina lajin siirtyminen tiukasta suojelusta suojeltuihin lajeihin Bernin sopimuksessa, kun Euroopan parlamentti äänesti asiasta. Suden liitesiirron myötä metsästyslakia tullaan muuttamaan uudelleen sudenmetsästyksen siirtyessä poikkeusluvista pyyntilupiin.
– Sudenmetsästys muuttuu radikaalisti, ja sutta voidaan jatkossa metsästää käytännössä samaan tapaan kuin Virossa, missä susi on jo nyt samassa liitteessä kuin jatkossa kaikissa maissa, Simula kuvaa muutoksia.
Jatkossa suden ympärivuotinen rauhoitus siis puretaan eikä lupaharkinnassa tarvitse ottaa huomioon esimerkiksi sitä, vaikuttaako luvan antaminen suotuisan suojelutason säilyttämiseen tai saavuttamiseen. Lupaa myönnettäessä ei niin ikään tarvitse selvittää, voisiko olla muuta tyydyttävää ratkaisua metsästyksen sijaan. Valiokunta edellyttää, että liitesiirron vaatimat muutokset tuodaan eduskunnalle heti syksyn 2025 alussa.