

LEHTIKUVA
Suden suojeluasema alenee – Ari Koponen: ”Askel eteenpäin kohti susikannan pienentämistä”
Suden suojelustatus alenee täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi. Bernin sopimuksen pysyvä komitea päätti asiasta tänään. Perussuomalaisten metsästävä kansanedustaja Ari Koponen pitää tätä merkittävän vaikuttamistyön lopputuloksena, jossa Suomi ei ainakaan hiljaa ole ollut.
– Tämä on askel eteenpäin kohti susikannan pienentämistä. Suden ihmisarkuus tulee palauttaa, Ari Koponen vaatii.
Koponen painottaa, että vaikka kyseessä on merkittävä päätös ja askel eteenpäin, on työtä yhä tehtävä, jotta kanta saadaan hallintaan. Hän korostaa, että tätä työtä metsästysmyönteinen hallitus edistää kovalla vimmalla niin EU-vaikuttamisen kuin kansallisten toimienkin osalta.
Korvaukset eivät koiransa menettänyttä lohduta
Ympäristöjärjestö WWF perustelee kantaansa suojelustatuksen säilyttämiseen ennallaan muun muassa sillä, että susien aiheuttamista vahingoista maksetaan korvauksia. Koponen pitää perustelua käsittämättömänä.
– Korvaukset eivät paljoa lohduta, kun on menettänyt esimerkiksi oman koiransa suden takia tai susi on raadellut lammaslauman, Koponen paheksuu.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Bernin sopimus suojelustatus suojellut lait rauhoitetut lajit susien suojelu EU-vaikuttaminen ihmisarkuus WWF susikanta Ari Koponen susi Metsästys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Komissio esittää suden suojelutason alentamista – Jenna Simula: ”Merkittävä uutinen suomalaiselle metsästykselle”

Hallitus haluaa turvata metsästyksen tulevaisuuden – suurpetojen kannanhoidollinen metsästys etenee

Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys jatkuu

Antikainen: Suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamista on kiirehdittävä
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.