

LEHTIKUVA
Antikainen: Suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamista on kiirehdittävä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan viime viikon uutisista tiedotusvälineissä koskien suden liikkumista Outokummussa Pohjois-Karjalassa. Suden havaittiin viikolla liikkuvan taajama-alueella. Tapaus on aiheuttanut huolta paikallisessa yhteisössä, kun susi on lähestynyt ihmisten asuttamia alueita. Huolenaiheina ovat erityisesti lasten turvallisuus ja susien arvaamaton käytös.
– Outokummun riistanhoitoyhdistyksen edustajat ovat ilmaisseet pettymyksensä viranomaisten hitaaseen reagointiin tilanteessa. On totta, että nykyinen käytäntö, jossa tarvitaan useita havaintoja ja jopa vahinko ennen kuin toimiin ryhdytään, on liian hidas ja voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Sudet menettäneet ihmisarkuuttaan
Antikaisen mukaan nyt on todellinen tarve nopeuttaa suden kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamista. Silloin voitaisiin ehkäistä uhkaavia tilanteita tehokkaammin ja siten parantaa asukkaiden turvallisuutta.
– Susikannat on pidettävä aisoissa. Riistanhoitoyhdistyksestä on kerrottu, että heidän mielestään kansalaiset ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Jos susi liikkuu suurissa kaupungeissa, annetaan siitä heti varoitus ja poliisi on nopeasti paikalla, mutta maaseudulla apua joudutaan odottamaan kauan, jos sitä edes aina saadaan, Antikainen harmittelee.
– Sudet ovat valitettavasti menettäneet ihmisarkuuttaan. Ihmisarkuutta on ylläpidettävä, kuten myös yhteiselon tasapainoa. Ei saa olla niin, että maaseudulla on alueita, joissa ihmiset joutuvat olemaan jatkuvasti huolissaan turvallisuudestaan susien takia.
Lakimuutokset saatava pikaisesti voimaan
Antikainen on tyytyväinen, että maa- ja metsätalousministeriö asetti viime viikolla asiantuntijatyöryhmän suden ja muiden suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämiseksi ja suurpetojen vahinkoperusteisten lupien myöntämisen sujuvoittamiseksi.
– Ryhmä laatii myös ehdotuksia kannanhoidollisten poikkeuslupien mahdollistamiseksi. Ratkaisut voivat olla lainsäädäntöön, hallintoon tai toimintatapoihin liittyviä muutoksia. Ministeriö on jo aloittanut valmistelun hybridisusien kaatolupia helpottavasta lakimuutoksesta. Kannanhoidolliset metsästyksen poikkeusluvat eivät saa enää tulevaisuudessa pysähtyä lupaviranomaisen tai hallinto-oikeuden käsittelyssä, Antikainen sanoo.
– Nyt tarvitaan vielä, että tätä koko prosessia kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupien mahdollistamiseksi nopeutetaan ja tarvittavat lakiin, hallintoon tai toimintatapoihin liittyvät muutokset saadaan pikaisesti voimaan.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kannanhoidollinen metsästys ihmisarkuus suden kannanhoidollinen metsästys suurpedot susikanta lakimuutokset Pohjois-Karjala lainsäädäntö susi poikkeusluvat Sanna Antikainen Maaseutu riistanhoito Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-kansanedustajat vaativat toimia suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi

Simula iloitsee susiasetuksen etenemisestä: ”Kaikki keinot käyttöön, jotta metsästys helpottuu ja susiongelmia voidaan ennaltaehkäistä”

Hallitus haluaa turvata metsästyksen tulevaisuuden – suurpetojen kannanhoidollinen metsästys etenee

Komissio esittää suden suojelutason alentamista – Jenna Simula: ”Merkittävä uutinen suomalaiselle metsästykselle”

Suurpedot uhkaavat metsäpeurojen elinmahdollisuuksia Suomessa – Polviselta kirjallinen kysymys metsäpeuran tilanteesta

Susien ihmisarkuus heikentynyt – Koponen: ”Yksikin susien raatelema lammas tai koira on liikaa”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














