lakimuutokset
Ruotsista kantautunut sosiaalitukien väärinkäyttö levinnyt myös Suomeen – Koponen: ”Rikolliset Kela-huijarit on saatava kuriin”
Sosiaalietuuksien väärinkäyttö on kasvanut isoksi ongelmaksi Ruotsissa. Iltalehti uutisoi, että ilmiö näkyy nyt myös Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää hyvänä, että hallituksen lakimuutos laajentaa Kelan tiedonsaantioikeuksia ja antaa viranomaisille mahdollisuuden puuttua väärinkäytöksiin.
Perussuomalaiset: Perustuslain muutoksille on vahvat turvallisuuspoliittiset perusteet
Perussuomalaiset katsoo, että Venäjän muuttunut toiminta ja terrorismin kitkentä ovat painavia syitä muuttaa perustuslakia. Ehdotetut lakimuutokset eivät luo kanavaa tavan kansalaisten kyttäämiseen, vaan mahdollistavat tiedon hankkimisen yhteiskunnan turvallisuutta vakavasti uhkaavan rikollisuuden torjumista varten.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden hakemusmäärät romahtaneet hallituksen ansiosta – Koponen: Opiskelijoiden laatu paranee ja leipäjonot lyhenevät
Hakemukset Suomen ammatillisiin koulutuksiin EU-alueen ulkopuolelta ovat romahtaneet. Syynä on hallituksen tekemä lakimuutos, joka teki koulutuksista maksullisia syksystä alkaen.
Hallitus ehdottaa kattoa koppikorvauksille
Hallitus ehdottaa euromääräisiä rajoja korvauksille, joita syyttömästi pidätetylle, vangitulle tai tuomitulle maksetaan valtion varoista vapauden menetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Tavoitteena on myös, että tämän niin sanotun koppikorvauksen määrääminen olisi nykyistä ennakoitavampaa.
Nopeampi tie maanpuolustuksen tärkeille tuotantolaitoksille – hallitus esittää lupamenettelyiden sujuvoittamista
Hallitus haluaa lisätä vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettuun lakiin ja rakentamislakiin maanpuolustukselle tärkeitä tuotantolaitoksia koskevat säädökset. Ympäristövaliokunta tukee muutoksia. Myös perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru pitää lakiehdotuksia tarpeellisina ja puoltaa niiden hyväksymistä.
Lehtinen: Vaarallisten vankien paluu yhteiskuntaan ei ole kenenkään etu
Tiistaina eduskunnan täysistunto käsittelee hallituksen esitystä varmuusvankeudesta. Lakimuutos suojelee kansalaisia entistä paremmin. Esityksen mukaan viranomaiset eivät vapauta tuomittua, jos he katsovat vankeusajan jatkamisen olevan välttämätöntä muiden hengen, terveyden tai vapauden turvaamiseksi.
Hallitus esittää varmuusvankeutta vaarallisimpien rikoksentekijöiden pysäyttämiseksi – oikeusministeri Meri: ”Tärkeillä lakimuutoksilla suojataan yhteiskuntaa”
Hallitus vie eteenpäin lakipakettia, joka toisi Suomeen varmuusvankeuden ja kiristäisi elinkautisvankien vapauttamista. Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri korostaa, että muutokset tähtäävät vaarallisimpien rikoksentekijöiden pysäyttämiseen.
Seppänen listaa perussuomalaisten aikaansaannoksia hallituksessa – maahanmuuton ja kriminaalipolitiikan kiristykset lisäävät erityisesti naisten turvallisuutta
Perussuomalaisten johdolla on valmisteltu ja hyväksytty useita lakimuutoksia, joiden tavoitteena on vahvistaa sisäistä turvallisuutta, torjua rikollisuutta sekä vähentää rikosten uusimista. Uudistukset keskittyvät rikoslainsäädännön tiukentamiseen, maahanmuuttopolitiikan selkeyttämiseen sekä rikollisuuden ennaltaehkäisyyn erityisesti haavoittuvien ryhmien, kuten naisten ja nuorten, suojelemiseksi, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen.
Mäenpää kysyi deaktivoiduista aseista – nyt hallitus aikoo korjata epäkohdat lailla
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää jätti lokakuussa 2023 kirjallisen kysymyksen deaktivoitujen aseiden säilyttämisestä. Vastauksessaan perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen huomautti, että viranomaiset edellyttävät deaktivoitujen ampuma-aseiden säilyttämistä samalla tavoin kuin muiden ampuma-aseiden. Rantanen totesi, ettei hän pidä asiantilaa tältä osin täysin tyydyttävänä. Hallitus muuttaa parhaillaan lakia järkevämmäksi.
Perintöveron alaraja nousee 30 000 euroon – jopa kaksi kolmesta perinnönsaajasta vapautuu verosta ensi vuonna
Hallitus nostaa perintöveron alarajan 20 000 eurosta 30 000 euroon vuoden 2026 alusta. Tilastokeskuksen ja Veronmaksajain Keskusliiton arvioiden mukaan muutos vapauttaa verosta arviolta jopa kaksi kolmesta suomalaisesta perinnönsaajasta.
Suomi kiristää maahanmuuttopolitiikkaa kahdella lakipaketilla – Rantanen: Edellytämme kotoutumista ja tehokkaampia prosesseja
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle kaksi merkittävää lakikokonaisuutta, jotka kiristävät Suomen maahanmuutto- ja kansalaisuuspolitiikkaa. Toinen paketti koskee kansalaisuuskokeen käyttöönottoa, toinen EU:n uuden muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksen täytäntöönpanoa.
Maanomistajien sähkölinjakorvaukset tarkasteluun – sähkölinjojen tuotto voi nostaa korvauksia
Oikeusministeriö on käynnistänyt selvitystyön, jossa tarkastellaan sähkölinjoista maanomistajille maksettavia korvauksia. Professori Martti Häkkänen selvittää ministeriön toimeksiannosta, miten sähkölinjojen tuottama taloudellinen hyöty voitaisiin ottaa huomioon korvauksissa.
Vigelius: ”Milan Jaffin karkotus on vasta alkua” – tilastot kertovat karkotusten olevan selvässä kasvussa
Lukuisista rikoksista tuomitun katujengirikollisen Milan Jaffin karkotus toteutettiin Suomessa viime viikolla. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtajan, kansanedustaja Joakim Vigeliuksen mukaan tämä on vasta alkua.
Näin Milan Jaffin karkotus onnistui – Lehtinen: Perussuomalaisten ajamat lakimuutokset todennäköisesti mahdollistivat nopean karkotuksen
Perussuomalaisten kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Rami Lehtisen mukaan rikollisten maasta poistamisiin on vaikuttanut keskeisesti kolme lakimuutosta, jotka perussuomalaiset ovat saaneet ajettua hallitusohjelmaan.
Strandman vaatii koulut liikkeelle: Lakimuutos ei saa jäädä paperille
1. elokuuta 2026 astuu voimaan perusopetuslain muutos, joka velvoittaa koulut edistämään liikunnallista elämäntapaa aivan uudella painoarvolla. Muutosta voi pitää historiallisena ja ennen kaikkea välttämättömänä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman vaatii Opetushallituksen ryhtyvän toimeen varmistaakseen, että lakimuutos ei toteudu vain paperilla.
Hallitus haluaa nopeuttaa rikosprosesseja – Meri: ”Haluamme parantaa rikoksen uhrin asemaa”
Hallitus esittää useita lakimuutoksia rikosprosessin sujuvoittamiseksi. Tavoitteena on nopeuttaa rikosasioiden käsittelyä ja kohdentaa viranomaisten resursseja tarkoituksenmukaisemmin.
Eduskunta hyväksyi lukuvuosimaksut ulkomaisille toisen asteen opiskelijoille – Vigelius: ”Suomalainen koulutus ei voi olla maksuton koko maailmalle”
Tänään eduskunta hyväksyi äänin 131-42 lakiesityksen lukuvuosimaksuista toisen asteen ulkomaalaisille opiskelijoille. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta onnistuneena ja kohtuullisena, sillä suomalainen koulutus ei voi olla maksuton koko maailmalle. Keskustan vastahakoisuus maahanmuuton järkevöittämiseen sen sijaan ihmetyttää Vigeliusta.
Eduskunta hyväksyi kevennykset perintöveroon – Vigelius: ”Yhä useampi suomalainen vapautuu verosta kokonaan”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen perintö- ja lahjaveron alentamisesta. Perintöveron alaraja nousee 20 000 eurosta 30 000 euroon. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää muutosta oikeansuuntaisena.
Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Terrorismirikosten ankarammat rangaistukset eduskuntaan – Vigelius: ”Suomen ei tule olla turvapaikka terroristeille”
Tänään tiistaina eduskuntaan etenee hallituksen esitys terrorismilainsäädännön uudistamiseksi. Keskeisimmin laajassa uudistussarjassa esitetään laajennuksia terrorismirikosten rangaistavuuden alaan, kiristyksiä rangaistusasteikkoihin sekä lisää pakkokeinoja viranomaisille.
Vähämäki ja Savio: Hallitus tukkii verotuksen porsaanreiät – massimuijapykälä etenee eduskunnassa
Perussuomalaisten kansanedustajat Ville Vähämäki ja Sami Savio ovat tyytyväisiä massimuijapykälänäkin tunnetun verokikkailun lopettavan hallituksen esityksen etenemiseen eduskunnassa. Lakimuutoksella hallitus puuttuu keinotekoisiin holdingyhtiöjärjestelyihin ja vahvistaa veropohjaa ilman, että asiallisia yritysjärjestelyjä vaikeutetaan.
Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.
Oikeusministeriön työryhmä esittää tiukennuksia nuorisorangaistukseen – tavoitteena rikoskierteen katkaisu
Oikeusministeriön työryhmä julkaisi ehdotuksen, joka pidentää nuorisorangaistuksen enimmäiskeston kahteen vuoteen ja lisää rangaistukseen uusia sisältöjä. Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri painottaa, että muutokset auttavat puuttumaan alaikäisten rikollisuuteen nopeasti ja tehokkaasti.
Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.
Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.
SDP äänesti kansalaisuuden ehtojen tiukennuksia vastaan – Vigelius: ”SDP:n linja on, että Kelan etuuksilla turvattu toimeentulo olisi kansalaisuutta haettaessa tarpeeksi”
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen kansalaisuuslain kiristämiseksi äänin 103-58. Lakia vastustivat kaikki paikalla olleet sosiaalidemokraatit, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP:n Eva Biaudet.
Kansalaisuuden ehtojen kiristykset läpi – perussuomalaiset riemuitsevat
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutoksen kansalaisuuslain kiristämiseksi äänin 103-58. Lakia vastustivat paikalla olleet sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto.
Maahanmuuttaja joutuu jatkossa itse maksamaan opiskelustaan lukiossa ja ammattikoulussa
Kolmansista maista tuleville ammattikoulussa tai lukiossa opiskeleville henkilöille on tulossa lukuvuosimaksut. Jatkossa oleskeluluvan myöntäminen opiskelua varten edellyttää myös koulutuksen järjestäjän määräämien maksujen suorittamista.
Suomi ja Norja avaavat taksiliikenteen rajan yli – ministeri Ranne: ”Hienoa kertoa hyviä uutisia Lapin taksiporukoille ja asukkaille”
Hallitus vie eduskuntaan lakiesityksen, joka mahdollistaa taksiliikenteen Suomen ja Norjan välillä. Tavoitteena on saada sopimus voimaan jo jouluksi.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää




















































