Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rasinkangas vaatii kasvojen peittämisen kieltämistä oikeussalissa: ”Irvokasta oikeuden halventamista”

02.09.2026 |16:09

Perussuomalaisten poliisitaustainen kansanedustaja Merja Rasinkangas on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän vaatii lakimuutosta kasvojen peittämisen estämiseksi oikeussalissa.

Merja Rasinkangas kiinnittää huomiota käytäntöön, jossa syylliseksi epäilty saa peittää kasvonsa kuvaajien ollessa paikalla.

Menettely on hänen mukaansa yleinen erityisesti mediassa laajasti seuratuissa rikosasioissa. Kuvaajat saavat yleensä lyhyen ajan kuvata salia ennen istunnon alkua, jolloin epäillyt voivat peittää kasvonsa hupulla, huivilla tai muulla tavalla.

– Pidän tätä menettelyä irvokkaana oikeuden halventamisena silloin, kun oikeudenkäynti on julkinen tilaisuus, jossa käsitellään vakavia tekoja ja jossa sekä tuomioistuimen arvovalta että kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen ovat keskeisiä, Rasinkangas kirjoittaa aloitteessaan.

Oikeudenkäynti on lähtökohtaisesti julkinen

Hänen mukaansa kasvojen peittäminen juuri kuvaajien läsnäollessa luo vaikutelman, että epäilty voi valikoida, milloin hän esiintyy tunnistettavana.

– Mikäli henkilö on todennäköisin syin epäiltynä, ollut tutkintavankeudessakin sekä kyennyt tekemään raakoja tai ylipäätään vakavia rikoksia, hänen tulee kyetä myös näyttämään kasvonsa oikeuden edessä. Kasvojen peittäminen palvelee vain syylliseksi epäillyn halua välttää julkisuutta, Rasinkangas toteaa.

Rasinkankaan mukaan tämä ei ole sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, että oikeudenkäynti on lähtökohtaisesti julkinen ja että syylliseksi epäilty esiintyy siinä omana itsenään.

Rasinkangas vaatii, että lakiin kirjataan lähtökohta, jonka mukaan kasvojen peittäminen oikeussalissa ei ole sallittua. Aloitteessaan Rasinkangas ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kasvojen peittämisen kieltämiseksi oikeussalissa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Junnila: Kasvojen peittävä naamioituminen kiellettävä kouluissa ja julkisilla paikoilla

12.03.2026 |16:29
Suomen uutiset logo

Tiiliskivi poliisia päin ja ”Kuole poliisi!” -huutoja Helsingissä – Antikainen: Kasvojen peittäminen julkisella paikalla kiellettävä

08.12.2025 |11:21
Suomen uutiset logo

Leena Meri purkaa oikeuslaitoksen ruuhkia: ”On rikoksen uhrin etu, että rikosprosessi etenee ripeästi”

01.09.2026 |11:25

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
7.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi