Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tänään vietetään suomen kielen päivää

09.04.2026 |09:30

Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman muistuttaa, että Suomen kieli on kansallinen aarteemme ja arkemme tärkein väline.

Perustuslaki turvaa suomen kielen aseman kansalliskielenä, ja sen käyttö kaikissa palveluissa, viranomaisissa ja yhteiskunnan eri tasoilla on perusoikeutemme. Suomen kieli muodostaa perustan identiteetillemme, ajattelutavallemme ja kulttuurillemme, ja sen vahvistaminen on keskeistä suomalaisen yhteisöllisyyden säilyttämiseksi, sanoo Jaana Strandman.

Palveluita saatava suomeksi

Strandmanin mielestä kielen aseman toteutuminen edellyttää jatkuvaa huolenpitoa ja käytännön tekoja. Palvelut suomeksi ovat keskeinen osa tätä, sillä jokaisella kansalaisella tulee olla mahdollisuus käyttää äidinkieltään viranomaisissa, koulutuksessa, terveydenhuollossa ja muissa arjen palveluissa.

– Suomen kielen päivä muistuttaa meitä siitä, että kielen käyttö arjessa vahvistaa yhdenvertaisuutta, yhteiskunnan toimivuutta ja suomalaista identiteettiä.

Suomen kirjakielen kehityksen mahdollisti Mikael Agricola, joka 1500-luvulla loi pohjan kirjoitetulle suomelle.

– Hänen työnsä ansiosta suomen kieli pystyi kehittymään moderniksi ja elinvoimaiseksi kieleksi, joka kantaa suomalaisten ajatuksia, tunteita ja arkea. Suomen kielen päivä tarjoaa tilaisuuden juhlia sekä kieltä että suomen mieltä, sitä ajattelun ja kulttuurin perustaa, jonka Agricola meille jätti.

Kieltä vaalittava kaikessa

Strandman muistuttaa, että kielen elinvoimaisuuden turvaaminen tarkoittaa sen aktiivista kehittämistä, sanojen rikastamista, kirjoittamisen ja lukemisen tukemista sekä kulttuuristen ilmaisukeinojen vaalimista.

– Kannustan kaikkia käyttämään suomea, arvostamaan sen rikkautta ja osallistumaan sen vaalimiseen. Suomen kieli on osa jokaisen suomalaista arkea, ja suomen mieli näkyy siinä, miten ajattelemme, kommunikoimme ja toimimme yhdessä. Yhdessä voimme varmistaa, että suomi säilyy elinvoimaisena, monimuotoisena ja kaikkien kansalaisten saavutettavana kielenä myös tuleville sukupolville, sanoo Strandman.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Opettaja huolissaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kielitaidosta: ”Pitäisi vaatia, että kotioloissakin harjoitellaan suomen kieltä”

08.04.2026 |11:01
Suomen uutiset logo

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita

27.02.2026 |14:04
Suomen uutiset logo

Seppänen ja Strandman vaativat korkeakouluihin remonttia – suomen kieli ja suomalaiset nuoret etusijalle

11.02.2026 |11:43

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
6.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
9.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
10.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää