Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tavio: PS-Nuorten syrjintä on kuin kommunistiajan sortoa

20.06.2019 |12:17

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus Perussuomalaisille Nuorille lakkautettiin. Muiden poliittisten nuorisojärjestöjen tuet jatkuvat normaalisti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on järkyttynyt siitä, että valtaan päässyt vihervasemmistohallitus ja sen kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) ovat aloittaneet ennennäkemättömän poliittiseen mielipiteeseen perustuvan syrjinnän.

Tavio pitää tuen perumisen syytä näennäisenä. Kyseessä on selvästi poliittinen syrjintä.

– Tällainen mielivalta ja Suomen suurimman oppositiopuolueen nuorisojärjestöön kohdistuva syrjintä on täysin tuomittavaa demokratian ja oikeusvaltion vastaisena, Tavio toteaa.

– Vastaavaa on nähty tapahtuvan esimerkiksi Venäjällä oppositiossa oleviin nuorisojärjestöihin, jolloin myös valtamedian lehdistö on asettunut valtaapitävien puolelle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
6.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
7.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää