Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tavio: Ruokalähetiksi ryhtyminen on isänmaallinen teko – myös kouluruuan kotiinkuljetusta harkittava

18.03.2020 |12:35

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio sanoo yhä useampien ravintoloiden aloittavan ruoan kotiinkuljetuksen.

Tämä on Tavion mukaan tarpeen varsinkin, kun vanhemman väestön ei ole suositeltavaa käydä kaupassa koronatilanteen takia.

Samalla Tavio näkee ruokapalveluyritysten kysynnän kasvavan voimakkaasti. Tavio uskoo, että pulaa tulee kuitenkin läheteistä. Opiskelijoita ja työttömiä hän kannustaakin hakeutumaan nyt ruokaläheteiksi.

– Kotiinkuljetustyö on tehokas tapa todella auttaa tässä tilanteessa. Se on isänmaallinen teko, Tavio sanoo.

Lämmin ateria koululaisille

Tavio pyytää myös kuntia harkitsemaan koulujen lounaiden kotiinkuljetuspalvelua koronatilanteen takia. Palvelu toisi Tavion mielestä rytmiä lasten ja nuorten päivään sekä takaisi lämpimän aterian jokaiselle.

– Kotiinkuljetus ei olisi välttämättä raskas operaatio, vaan muutama lähetti voisi todennäköisesti jakaa lounaat useimmilla koulualueilla, Tavio pohtii.

Artikkelia täydennetty kouluruuan osalta 18.3.2020 klo 14.58.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
3.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
7.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
8.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää