Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio tyrmää Kulmunin ehdottaman EU:n oman nettiselaimen

26.02.2020 |15:59

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vastustaa keskustan puheenjohtajan, valtiovarainministeri Katri Kulmunin ehdotusta Eurooppaa varten tehtävästä uudesta tietokoneiden käyttöjärjestelmästä ja verkkoselaimesta. Kulmuni esitteli ajatusta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa puheessaan.

Ville Tavion mielestä Katri Kulmunin avaus osoittaa ymmärtämättömyyttä siitä, mitä tiedon ja viestinnän vapaus merkitsee.

Tavio muistuttaa, että aiemmat kokemukset EU:n ICT-sääntelyhankkeista ovat huonoja. EU:n yleinen tietosuoja-asetus GDPR on jo johtanut siihen, että eräät palvelut Yhdysvalloissa ja muualla ovat kokonaan estäneet EU-alueella olevat käyttäjät, koska palvelut eivät halua toteuttaa monimutkaisen ja epäonnistuneen asetuksen ehtoja.

”Sisältö pelkkää eurososialismia”

Tavio on huolissaan siitä, että ylhäältä käsin poliittisesti rakennetut ohjelmistot mahdollistaisivat yhä laajemman valvonnan ja sananvapausrajoituksia tavallisia kansalaisia kohtaan.

– Kulmunin ehdotus on kuorrutettu monilla kauniilla sanoilla, mutta sen sisältö on pelkkää eurososialismia. Jos EU-alueella otetaan käyttöön EU-eliitin mielen mukaisesti räätälöity käyttöjärjestelmä ja selain, sitä voi verrata siihen, että pakotettaisiin kaikki autoilijat ajamaan Ladalla, Tavio sanoo.

– Internetiä pitäisi päin vastoin kehittää avoimen lähdekoodin ratkaisuja hyödyntäen, ei keskusjohtoisilla neuvostotyylisillä kikkailuilla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
10.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat










Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää