Artikkeli kuva

KUVAKAAPPAUS/YOUTUBE

Televisiomainonta antaa maailmasta vinoutuneen kuvan – ”Toivon näiden lukujen johtavan itsetutkiskeluun ja muutokseen”

08.10.2025 |09:24

Yli puolessa Britannian tv-mainoksista esiintyy mustia näyttelijöitä, vaikka mustien ihmisten osuus koko väestöstä on vain noin neljä prosenttia. Sen sijaan vammaiset, ikääntyneet ja raskaana olevat jäävät mainoksissa lähes kokonaan näkymättömiin. Tilannetta on vaikea ymmärtää, sillä katsojat samaistuvat näkemäänsä.

Britannian Channel 4 tilasi ”Mirror on the Industry” -selvityksen tutkimusyritykseltä, joka analysoi 500 suosituinta tv-mainosta. Mustien mainosnäkyvyys kasvoi Black Lives Matter -liikkeen jälkeen 37 prosentista 51 prosenttiin, mutta vammaiset esiintyivät edelleen vain neljässä prosentissa mainoksista.

Mustat ihmiset muodostavat kuitenkin vain noin 4 prosenttia Englannin ja Walesin väestöstä vuoden 2021 väestölaskennan mukaan.

Samaan aikaan eteläaasialaistaustaiset ihmiset esiintyivät 17 prosentissa mainoksista (vuonna 2023 osuus oli 13 prosenttia), ja itäaasialaiset esiintyivät 11 prosentissa mainoksista. Eteläaasialaisten osuus väestöstä on 8 prosenttia ja itäaasialaisten puolestaan yksi prosentti.

Ihmiset samaistuvat näkemäänsä

Muut vähemmistöryhmät olivat olivat mainoksissa huomattavasti harvinaisempia. Vaikka vammaisia ihmisiä on lähes 18 prosenttia väestöstä, he esiintyivät vain 4 prosentissa mainoksista viime vuonna. Osuus ei ole muuttunut vuodesta 2018. Yli 70-vuotiaat näkyivät vain 2 prosentissa mainoksista, ja raskaana olevat naiset ainoastaan 0,1 prosentissa.

– On valtava sääli, että mainosala ei näe sitä, minkä television toimiala jo ymmärtää. Toivon näiden lukujen johtavan itsetutkiskeluun ja muutokseen.

Näin sanoo The Timesin verkkosivuilla autistinen käsikirjoittaja Jack Thorne, joka on kampanjoinut vammaisten huomioon ottamisen puolesta.

Myös näyttelijä Melissa Johns kertoo joutuneensa syrjityksi uransa alkuvaiheessa:

– Minulle sanottiin, ettei kannata odottaa saavani mainoksia, koska ihmiset samaistuvat siihen, mitä he näkevät. He kysyisivät, onko suklaapatukka vain vammaisille, jos yksikätinen ihminen syö sen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu

06.11.2025 |19:31
3.
Suomen uutiset logo

Bill Gates käänsi kelkkansa: Ilmastonmuutos ei tuhoakaan ihmiskuntaa

01.11.2025 |14:41
6.
Suomen uutiset logo

SDP:n ja RKP:n poliitikkojen hallinnoima Suomen Pakolaisapu ry on järjestökentän massimestari: Veronmaksajat ovat kanavoineet järjestön toimintaan jo yli 15 miljoonaa euroa

03.11.2025 |16:00
7.
Suomen uutiset logo

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”

07.11.2025 |18:29

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää