

LEHTIKUVA
Terho: Tieverkon käyttö on jokaisen perusoikeus – ei rahastamisväline
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho korostaa, että liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) esitykset valtion tieverkon yhtiöittämisestä ja taksipalveluiden vapauttamisesta ovat vain teoreettisia esityksiä. Perussuomalaiset ei Terhon mukaan kannata Bernerin esitysten toteuttamista.
– Hallituksessa ei ole päätetty toteuttaa vaan ainoastaan selvittää tieverkon yhtiöittämistä. Perussuomalaiset ja muut hallituspuolueet ovat sitoutuneet vain selvityksen tekemiseen, Terho sanoo.
Berner kertoi maanantaina liikennekaaresta, joka mahdollistaisi hänen mielestään entistä paremmat liikennepalvelut. Yhtenä keinona hän esittää taksipalveluiden vapauttamista ja toisena keinona valtion tieverkon yhtiöittämistä.
– Myös taksipalvelujen vapauttamisesta perussuomalaiset ovat jo aiemmin selkeästi ilmoittaneet, ettemme tue tällaisia esityksiä, Terho toteaa.
Autoilun kustannuksia ei saa nostaa
Tieverkon yhtiöittämisestä tehtävän selvityksen on vastattava Terhon mukaan moniin huoliin.
– On vastaisuudessakin oltava täysin selvää, ettei autoilun kustannuksia saa nostaa. Tieverkosta ei saa tulla rahastuksen väline, vaan sen käytön tulee olla jokaisen perusoikeus, Terho painottaa.
Bernerin mukaan yhtiön toiminta rahoitettaisiin pääosin liikenneverkon käyttöön perustuvilla käyttömaksuilla.
– Käyttömaksun perimisessä on paljon selvitettävää. Tapa ei saa olla kallis, emmekä hyväksy millään laitteilla kyttäämistä. Autoilijan yksityisyyden tulee olla loukkaamaton, Terho muistuttaa.
Kannatus mitattava eduskuntavaaleilla
Liikenneministeri Bernerin mukaan päätökset uudesta yhtiöstä tehdään aikaisintaan syksyllä 2017 ja tavoitteena on, että väylät omistava valtionyhtiö aloittaisi toimintansa vuoden 2018 alussa. Terhon mukaan aikataulu on mahdoton.
– Pidän Bernerin esittämää aikataulua liian hätäisenä jo ajatuksen tasolla. Kyseessä on valtava uudistus, joka vaatisi pitkän selvitysjakson ja kansalaiskeskustelun. Lisäksi tulisi käydä eduskuntavaalit, jossa nähtäisiin ottaisiko joku puolue asian ajaakseen ja saisiko se sille kansalaisten tuen. Vasta seuraavalla vaalikaudella se voitaisiin aikaisintaan neuvotella hallitusohjelmaan, Terho arvioi.
Terho muistuttaa, että hallituksessa ei sooloilla.
– Mikäli hallitusohjelmasta poikkeavia esityksiä halutaan tehdä tai sinne halutaan lisätä jotain, niin se tulee tapahtua hallituspuolueiden yksimielisellä päätöksellä.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soinin terveiset Bernerille: ”Perussuomalaiset ovat yksiselitteisesti taksilupien vapauttamista vastaan”

Soini: Perussuomalaiset vastustavat taksilupien peukalointia

Perussuomalaisten ministeriryhmä: Emme hyväksy taksiliikenteen avaamista kilpailulle
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














