Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Timo Soini rinnasti Valcon ja Talvivaaran

20.11.2013 |16:25

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini korosti valtion omistuksen merkitystä valtion omistajapoliittisessa ajankohtaiskeskustelussa.

Valtionyritykset tuovat tärkeitä vientituloja. Historiasta löytyy hyviä esimerkkejä. Mutta on huonojakin, vanhempi löytyi 1970-luvun lopusta.

– Valcossa oli aikoinaan hyvä pyrkimys. Se oli SDP:n hellimä hanke. Mutta toteutus oli huono. Keskustalle tärkeä on nyt Talvivaara. Pyrkimys on hyvä, mutta toteutus on huono.

– Muistutan tuoretta omistajaohjausministeri Pekka Haavistoa, jonka ministeriyden alkua Arctia Shipping sivuaa, että jos teemme jäänmurtajia, täytyyhän meidän niitä käyttää missä vain, myös Arktiksella. Jos emme me ole siellä, siellä on joku muu, Soini vetosi.

Omistajaohjauksesta vastaava ympäristöministeri Pekka Haavisto vastasi, että hän kannattaa suomalaisen osaamisen eteenpäinviemistä ja vientiä. Ainoa ehto on, että valtiota ei vietäisi heikoille jäille, jossa korvausvelvollisuudet voisivat nousta suuriksi.

– Esimerkiksi Koillisväylän liikenteessä on Suomen osaamisella kuitenkin paljon annettavaa, Haavisto vastasi.

VELI-PEKKA LESKELÄ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
4.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
6.
Suomen uutiset logo

Lähihoitaja Mira: SDP:n ajatus vain yhdestä suomalaisesta hoitajasta hoivaosastolla on täysin järjetön

07.03.2026 |13:25

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää