Timo Soini vaatii Suomea puuttumaan kristittyjen vainoihin

22.09.2013 |16:09

Timo Soini (ps.) vaatii Suomea  puuttumaan kristittyjen vainoihin. Kristityt vähemmistöt maailmalla ovat Soinin mukaan jatkuvasti pahenevan vainon kohteena. Viimeisin isku tehtiin Pakistanissa, jossa yli 50 kristittyä kuoli kirkkoon tehdyssä itsemurhaiskussa. Kristittyjen tilanne on huolestuttavan heikko myös muun muassa Egyptissä ja Syyriassa.

Asia nousi esiin myös Lontoossa Soinin vieraillessa itsenäisyyspuolue UKIP:n puoluekokouksessa, josta Soini palaa Suomeen myöhemmin sunnuntai-iltana.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Soini esittää, että kristittyjen vainoaminen otetaan esille myös Suomen virallisessa avauspuheenvuorossa YK:n yleiskokouksessa. Soini itse aikoo nostaa asian esiin puheenvuoroissaan ympäri Euroopan niin ennen kuin jälkeen eurovaalien.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää