Artikkeli kuva

AFP LEHTIKUVA

Tiukka linja siirtolaiskriisissä toi Kroatian konservatiiveille vaalivoiton

10.11.2015 |15:56

Kroatian vaaleissa vallassa olleet sosialidemokraatit jäivät konservatiivipuolueen taakse. Konservatiivinen HDZ saavutti 59 parlamenttipaikkaa. Toisena tulleet sosiaalidemokraatit 56 paikkaa, ja tuore Silta-puolue venyi 19 parlamenttipaikkaan.

HDZ on ajanut ohjelmassaan tiukempaa kantaa Eurooppaa ravistelleeseen siirtolaiskriisiin. Sosiaalidemokraatit ovat BBC:n mukaan olleen myötätuntoisemman pakolaispolitiikan kannalla. Vallanvaihdos ei kuitenkaan ennusta dramaattisia muutoksia tulevan hallituksen toimenpiteisiin pakolaiskriisin suhteen, arvelee puolestaan Politico-lehti.

Silta-puolue on kertonut, ettei se ole halukas muodostamaan yhteishallitusta kummankaan suurpuolueen kanssa. Maa voi siis HDZ:n selkeästä voitosta huolimatta jäädä ilman toimivaa hallitusta. Toimiva hallitus olisi maalle kuitenkin tärkeää, koska talouskriisi on myös koetellut Kroatiaa ankarasti. Silta on kertonut, että se voi tukea uudistushaluista hallitusta oppositiosta käsin.

Kuuden taantumavuoden jäljiltä Kroatian kansantalous on supistunut 14 prosenttia. Maan velkaisuus on kivunnut 90 prosenttiin tuotannosta, ja työttömyys on 16 prosentissa. Talous oli siirtolaiskriisin ohella vaalien pääteema.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi