Rahaliitosta on erottava, vaikka se sitten johtaisi koko unionista eroamiseen. Tilalle on saatava löyhä ja Euroopan laajuinen vapaakauppa-alue, joka takaisi kaupan esteettömän toteutumisen koko mantereella, sanoo veteraanipoliitikko Toimi Kankaanniemi.

Kansanedustajaveteraani Toimi Kankaanniemellä on takanaan 24 vuoden katkeamaton eduskuntakokemus vuosilta 1987-2011, jolloin hän ehti hankkia Suomen ennätyksen valiokunnista istuttuaan niistä lähes kaikissa joko jäsenenä tai varajäsenenä. Vuodet 1991-94 Kankaanniemi toimi ministerinä ulkoministeriössä sekä sosiaali- ja terveysministeriössä ja kuului kaikkiin ministerivaliokuntiin. Kristillisten puheenjohtajana hän istui vuodet 1989-1995.

– Omat arvoni ja asenteeni eivät ole muuttuneet, mutta kristillisdemokraattien linja suhteessa EU-politiikkaan, kuntapolitiikkaan ja perustuslakiin muuttuivat siinä määrin, että edessä oli puolueesta eroaminen vuonna 2011, Kankaanniemi kertoo.

Kunnallisvaaleissa Kankaanniemeä kosiskeltiin viiden puolueen listoille Uuraisilla, mutta perussuomalaiset oli hänelle ainoa varteenotettava vaihtoehto. Kuntavaaleissa Kankaanniemi sai valtavan äänivyöryn, 14. eniten ääniä koko maassa.

– Puolueen jäsenenä olen ollut perussuomalaisten linjaan hyvin tyytyväinen, koska perusasioissa se vastaa omia näkemyksiäni. EU:n liittovaltiokehitystä vastustan äärimmäisen jyrkästi. Toivoisin, että perussuomalaiset ottaisivat rahaliittoon vieläkin jyrkemmän kannan. Rahaliitosta on erottava, vaikka se sitten johtaisi koko unionista eroamiseen. Tilalle on saatava löyhä ja Euroopan laajuinen vapaakauppa-alue, joka takaisi kaupan esteettömän toteutumisen koko mantereella. Nykyisellään EU ja euro ahdistavat Suomea, vaikka niiden pitäisi edistää kansan hyvinvointia.

Tällaisenaan EU tulee romahtamaan

Kuluneen puolen vuoden aikana Kankaanniemi on saanut lukuisia pyyntöjä asettua ehdolle eurovaaleihin ja on joutunut pohtimaan asiaa kahdelta kantilta: olisiko hänestä siellä hyötyä ja onko hänellä mitään syytä kieltäytyä. Koska terveys on hyvä ja eduskunnassa Kankaanniemelle pääsi kertymään valtava kokemus EU-asioista, hän päätti lopulta antaa suostumuksensa.

– Mieleeni jäivät erityisesti vuodet 2003-2007 suuressa valiokunnassa Timo Soinin kanssa, jossa meillä kahdella oli asioista täysin yhteneväiset näkemykset, kun kaikki muut olivat päinvastaista mieltä. Aikanaan vastustin Suomen liittymistä unioniin sillä perusteella, että näin jo silloin sen kehittyvän liittovaltioksi juuri siten kuin nyt tapahtuu. Linjani on pysynyt aivan samana koko ajan, Kankaanniemi painottaa.

Kankaanniemen suuri missio on unionin liittovaltiokehityksen vastustaminen. Sen ohessa hän näkee itsensä maakuntien puolestapuhujana – kaupunkeja unohtamatta. Talous- ja työllisyyspolitiikka kulkevat käsi kädessä: karsintakirves pitää heittää Brysselin päähän. Suomen maksuosuutta on vähennettävä ja tukipaketit etelän konkurssikypsille maille kerta kaikkiaan lopetettava.

– Toivon että järki voittaa ja aletaan rauhallisesti ja harkitusti suunnittelemaan unionin alasajoa. Tällaisenaan EU tulee romahtamaan. Jos se tapahtuu hallitsemattomasti, on siitä kaikille ikävät seuraukset.

Eduskunnasta jääminen oli valtava elämänmuutos

Kun Toimi Kankaanniemen hektinen arki eduskunnassa päättyi vuonna 2011, oli edessä valtava elämänmuutos hänen löydettyään itsensä kotoa pienestä maalaispitäjästä. Sen jälkeen hän ei ole suurempia harrastuksia ehtinyt eikä halunnutkaan hankkia lukuun ottamatta kunnallispolitiikkaa, jossa hän vaikuttaa edelleen lukuisissa luottamustoimissa. Lisäksi hän lukee jonkin verran, pyrkii pitämään huolta kunnostaan ja matkustelee.

– Olen naimisissa ja minulla on kaksi poikaa, yksi tytär ja neljä lastenlasta, jotka käyvät usein ja tuovat paljon iloa vaarin elämään, Kankaanniemi hymähtää.

Toimi Kankaanniemi oli presidenttiehdokkaana vuonna -94 ja eurovaaliehdokkaana vuonna -96, joten hän tietää millaista on olla ehdokkaana silloin, kun vaalipiirinä on koko Suomi. Se on vaativaa. Vaalityö on mukavaa mutta matkustaminen on raskasta ja valtakunnallinen mainoskampanja vaatisi paljon varoja. Kankaanniemi toivookin voivansa tunnettuutensa ja EU-kriittisen historiansa ansiosta pärjätä mahdollisimman intensiivisellä ja lyhyellä vaalikampanjalla.

Mika Männistö