

Matti Matikainen
Toimi Kankaanniemi: Hallitus tyri taas – nyt on kriisi lähellä
Vuosi sitten Kataisen hallitus joutui äärimmäisen noloon tilanteeseen osinkoveromuutoksensa kanssa. Muutama päivä päätöksen jälkeen se joutui myöntämään tekemänsä virheet ja uusimaan ratkaisunsa. Vasemmistoliitto oli silloin viestin viejänä hallitukseen. Katainen ja Urpilainen nuolivat haavojaan ja joutuivat häpeämään.
Nyt hallitukselle kävi taas nolosti. Vasemmistoliitto otti ja lähti näyttävästi. Pääaiheena lapsilisät. Muut lapsiperheille, työttömille, eläkeläisille ja sairaille kaadetut rasitteet lisänä.
Hallituksen eli tässä tapauksessa Sdp:n, vihreiden ja KD:n olisi pitänyt haistaa heti, mihin loukkuun he joutuvat kaataessaan raskaimman laskun kestävyysvajeen kattamisesta lapsiperheille. Kaikki nukkuivat, kun Kokoomus ajoi ideologiansa mukaisesti monet leikkaukset ja kiristykset vähävaraisiin lapsiperheisiin.
Torstai-illan a-talk ja muu tyrmäävä palaute herätti demarit ja vihreät. Ne irtisanoutuivat lapsilisäleikkausten muodosta. Perässä KD uskalsi myös vaatia armoa lapsiperheille ja tehdyn päätöksen romuttamista.
Sdp, vihreät ja KD ovat pahasti myöhässä. Vahinko on jo tapahtunut. He ovat hväksyneet leikkaukset. Kansa tietää tämän. Lapsiperhevastainen leima on otsassa ja se pysyy pitkään.
Kokoomus ja Katainen ovat nyt selkä seinää vasten. Miten he porvareina selittävät toisille porvareille sen, että pääomatuloverotusta ja solidaarisuusveroa kiristetään, mutta sosiaalietuuksia ei leikata? Porvarithan vetävät äänensä pois Kokoomukselta tällä menolla. Itsekkyys elää syvässä.
Kataisen hallitus on nyt vakavassa kriisissä. Kaksi päivää suurten päätösten jälkeen kaikki hallituspuolueet riitelevät keskenään ja näyttääpä riitaa olevan puolueiden sisälläkin, kun ainakin yksi kokoomuslainen kansanedustajakin vaatii päätösten repimistä.
Pääministeri ei voi antaa periksi kasvojaan ja uskottavuuttaan täydellisesti tuhoamatta.
Sdp ja pikkupuolueet johtajineen ovat ajaneet itsensä umpikujaan. Uskomatonta kokeneilta poliitikoilta.
Hallituksen eväät on syöty. Lopullisesti. Lähtölaskenta on loppunumeroissa. Pian pamahtaa.
Toimi Kankaanniemi
Ent. ministeri/kansanedustaja
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää