Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Toimi Kankaanniemi: Perussuomalaiset palasivat juurilleen – suurin kansanpuolue puolustaa koko kansaa

02.05.2018 |17:22

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi (ps.) painotti tiistain puheessaan suomalaisen yrittäjyyden merkitystä ja heikommassa asemassa olevien puolustamista. Perussuomalaisten hän katsoi palanneen juurilleen.

Kankaanniemen puheen ydinkohdat:

”Kesäkuussa 2017 Jyväskylän Paviljongissa valittiin Perussuomalaisille uusi puoluejohto. Puheenjohtaja vaihtui osin siksi, että entinen ei ollut enää käytettävissä, mutta myös siksi, että puolueen jäsenistö halusi puolueen palaavan juurillleen. Puoluejohto ja eduskuntaryhmän sittemmin eronnut niukka enemmistö oli ajanut politiikkaa, joka oli ollut vastoin puolueen tavoitteita.

Puoluejohdon vaihdos tapahtui demokraattisesti. Puoluekokouksessa ei muutettu puolueen sääntöjä eikä ohjelmia. Nyt Perussuomalaiset ja sen 17-jäseninen eduskuntaryhmä pitäytyvät puolueen tavoitteissa. Keskeisimmät niistä ovat heikoimmassa asemassa olevien puolustaminen, työn ja yrittäjyyden edistäminen, EU:n liittovaltiokehityksen torjuminen ja hallittu maahanmuuttopolitiikka.

Perussuomalaiset on Suomen suurin kansanpuolue. Puolueen nopeasti kasvava jäsenistö koostuu kaikkiin eri väestö- ja sosiaaliryhmiin kuuluvista. Kaikki muut suuret puolueet elävät yhä menneisyyden luokka-asetelmissa. Punavihreät puolueet ovat taantumuksellisia työväenpuolueita sekalaisin sosialistisin ja muin maustein. Keskusta on juuttunut maakuntiin pääsemättä suuriin kaupunkeihin. Kokoomus ajaa hyväosaisen luokan etuoikeuksien lisäämistä. Pienpuolueet toimivat kapealla pohjalla hyvien asioiden puolesta ilman todellista vaikutusvaltaa.

Perussuomalaiset haluaa vahvistaa suomalaista yrittäjyyttä. Viimeksi kehysvaihtoehdossa eduskuntaryhmä esitti joukon pienyrittäjyyttä edistäviä toimenpiteitä. Paikallisen sopimisen hallittu laajentaminen on perusteltua. Samanaikaisesti Ps haluaa turvata työntekijöiden aseman. Nuorten alle 30-vuotiaiden työntekijöiden aseman heikentäminen työmarkkinoilla ei ole kohtuullista. Siksi yhteinen välikysymys oli tarpeen. Työn vastaanottoa ja työvoiman liikkuvuutta tulee edistää. Yhteinen etu ja kansakunnan etu pitää tasapainottaa.”

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää