Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tolppanen: Sairaanhoito kuuluu työterveyshuoltoon

09.05.2014 |14:07

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppasen mukaan sairaanhoitopalvelujen erottaminen muusta työterveystoiminnasta vie pohjan toimilta, jolla pyritään yhdessä työpaikkojen kanssa pidentämään työuria.

Kuntalaki velvoittaa yhtiöittämään kuntien liikelaitokset. Tämä yhtiöittämisvaatimus koskee myös kunnallisia työterveyshuoltoliikelaitoksia työterveyshuollon sairaanhoitopalvelujen osalta.

– Jos sairaanhoitopalvelut eivät kuulu kiinteänä osana työterveyshuoltoon, on toiminnalta pohja pois. Pelkään pahoin, että kustannukset tulevat nousemaan yhtiöittämisen myötä, koska Kela saattaa vetää silloin korvauksensa pois, Tolppanen varoittelee.

Nykyisin Kela edellyttää, että ennaltaehkäisevän työterveyshuollon ja sairaanhoitopalvelujen tuottaja on sama taho, muuten Kela ei maksa korvauksia sairaanhoidosta työnantajalle.

– Tämä on uhka pienyrittäjälle. Työterveys on osa perusterveydenhuoltoa, ja kunnilla on velvollisuus tuottaa alueensa työnantajille määrätyt työterveyspalvelut.

Kunnalliset palvelut edullisempia

Kelan tilastojen mukaan kunnallisesti tuotettujen palveluiden, myös sairaanhoidon, kustannukset ovat henkeä kohti selvästi edullisemmat kuin yksityisellä palveluntuottajalla.

– En ymmärrä, miksi nykyinen toimiva ja kustannustehokas tapa halutaan muuttaa. Muutos ei ainakaan edistä työikäisen väestön työkykyä eikä ennaltaehkäise ennenaikaista eläkkeelle jäämistä, Tolppanen ihmettelee.

Tolppanen perää hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä, mitä se aikoo tehdä, ettei kuntien yhtiöittämisvelvollisuutta toteuteta työterveyshuollon osalta ja toiminta liikelaitoksena turvataan jatkossakin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
6.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää