Artikkeli kuva

Susanna Luoto

Tolppanen vaatii: Omaishoidettavia on kohdeltava yhdenvertaisesti

29.11.2013 |11:39

– Omaishoidettavat ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, sillä eri kunnat perivät asiakasmaksut omien käytäntöjensä mukaisesti, toteaa kansanedustaja Maria Tolppanen (ps.) hallitukselle osoittamassaan kirjallisessa kysymyksessä.

Tolppanen vaatii omaishoidettavien aseman yhdenmukaistamista koko Suomessa.

Omaishoito on hoidettavalle yleensä maksutonta, mutta kunta voi periä hoidettavalta myös maksun. Omaishoitajan lakisääteisen vapaan aikaisesta sijaishoidosta kunta voi periä enintään reilun kymmenen euron vuorokausimaksua. Muista palveluhinnoista ei ole säädetty lailla tai asetuksella.

–  Kunnat voivat periä omaishoidon tukena annettavista palveluista samat maksut kuin sosiaali- ja terveyspalveluista muutoinkin peritään. Kunnat voivat myös alentaa omaishoidettavien maksuja tai jättää ne perimättä kunnan taloudesta riippuen. Omaishoidettavien asema olisi hyvä saada yhdenmukaiseksi koko maassa, sanoo Tolppanen.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
9.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi