Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tossavainen: Hallitus epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan

05.11.2014 |09:21

Raimo Sailas sanoi äskettäin näin:”Jyrki Kataisen hallitus epäonnistui kaikissa talouspoliittisissa tavoitteissaan luottoluokituksen säilyttämistä myöten.”

Demari Sailaksen mukaan hallitus siis epäonnistui kaikissa talouspoliittisissa tavoitteissaan. Se on paljon sanottu, mutta se on totta.

Mitä tekee nykyinen Stubbin hallitus? Ei juuri mitään. Pääministeri kiertää maakuntia kiillottamassa omaa ja puolueensa julkikuvaa. Myönteinen juttu maakuntalehdessä on tärkeämpää kuin tämän maan asioiden hoito.

Toinen hallituspuolue demarit ei ole sen parempi. Puolue nostaa rähinöitä pienistä asioista saadakseen mediajulkisuutta, mutta ei tee mitään tätä maata vaivaavien suurten ongelmien ratkaisemiksi.

Liki neljä vuotta sitten Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen hallituksen ja hallituspuolueiden taholta sanottiin, että asiat ovat nyt kunnossa niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa. Eivät olleet.

Liki neljä vuotta olemme kuulleet kun hallituksen ja hallituspuolueiden taholta on joka viikko vakuutettu, että kulman takana odottaa nousukausi. Ei ole ollut, ei ole tullut.

Tarttis tehdä jotakin. Ihan oikeasti.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
8.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää