Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tossavainen: Päätöksentekoon tervettä järkeä

18.12.2013 |12:15

Eduskunnan ja hallituksen päätöksenteossa minua eniten harmittaa se, että asioista tehdään päätöksiä mututuntumalta tai sitten tosiasiat sivuuttaen, jopa tietoisesti yhteiskunnalle vahinkoa aiheuttaen. Yksi tällaisista asioista on maamme pahasti rapautunut tiestö.

Asiantuntijat ovat laskeneet, että korjausvelka on tällä hetkellä peräti kahden miljardin euron luokkaa. Tilanne vain pahenee nykymenolla.

Unohdetaan tosiasia, että riittävän kunnossapidon laiminlyönti aiheuttaa kolminkertaisen vahingon, koska myöhemmin joudutaan tekemään kalliita peruskorjauksia. Siltojen osalta vahinko on jopa seitsenkertainen.

Tällainen toiminta on suorastaan edesvastuutonta. Ymmärrän kyllä, että rahaa on niukasti. Mutta silloinkin pitää ensin pitää huolta olemassa olevasta tieverkosta ja sen jälkeen rakentaa uutta sen verran kun rahaa on.

REIJO TOSSAVAINEN


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi