Tupon tunnustelu jatkuu

14.03.2013 |10:58

Tupo-neuvottelujen valmistelevat tunnustelut jatkuvat tänään torstaina. Keskiviikkona työntekijäjärjestöt SAK, STTK ja Akava kokoustivat yhdessä ja yhtenäistivät omia laadullisia tavoitteitaan.

– Koottiin asiat yhteen ja nyt pystytään niitä tulevissa mahdollisissa neuvotteluissa paremmin esittelemään. Tavoitteita käytiin läpi ihan perusteellisesti, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kertoi Demarin mukaan.

Järjestöt yhtenäistivät tavoitteensa työelämän laatuasioissa, eli esimerkiksi irtisanomistilanteiden turvassa. Työnantajapuoli puolestaan on koko ajan korostanut palkoista sopimisen tärkeyttä ja jättänyt laatukysymykset vähemmälle.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
7.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
8.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi