
Työn verotus kevenee vuonna 2026 – hallitus valmistelee suuria uudistuksia
Hallitus esittää merkittäviä veronkevennyksiä, jotka kohdistuvat erityisesti työntekoon ja yrittämiseen. Esitykset on määrä antaa eduskunnalle syksyllä lausuntokierroksen jälkeen, ja ne tulisivat voimaan vuoden 2026 alussa.
Verotettavista ansiotuloista tehtävää työtulovähennystä aiotaan korottaa 100 miljoonalla eurolla verotaulukkomuutosten lisäksi, mikä pienentää pieni- ja keskituloisten verotusta. Lisäksi lapsivähennystä kasvatettaisiin nykyisestä 50 eurosta 105 euroon per lapsi. Yksinhuoltajille vähennys olisi kaksinkertainen. Näin esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltajalle kertyy yhteensä 420 euron lapsikorotus.
Hallitus aikoo laskea ylimmät rajaveroasteet 59 prosentista 52 prosenttiin. Tavoitteena on lisätä työnteon kannustavuutta ja ehkäistä korkean veroasteen välttelyä esimerkiksi yhtiöittämisen kautta. Uudistuksen toivotaan myös parantavan Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten yritysten sijoittumiselle ja investoinneille.
Suomeen muuttavien huippuosaajien lähdevero laskettaisiin 32 prosentista 25 prosenttiin, ja siihen voisivat jatkossa hakeutua myös Suomen kansalaiset, jotka paluumuuttavat Suomeen. Heidän osaltaan lähdeveron piirissä voisi olla enintään 24 kuukauden ajan.
Verojen korotusten sijaan karsitaan vähennyksiä
Veronkevennysten rahoitus perustuu pääosin niin sanotun vähennysviidakon karsimiseen. Vuoden 2026 alusta työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut eivät enää olisi verovähennyskelpoisia, vaikka työttömyyskassamaksut säilyvät edelleen vähennyskelpoisina.
Työsuhdepolkupyörän verovapaus päättyy uusien sopimusten osalta vuoden 2026 alussa. Myös kotona tehtävien etätöiden työhuonevähennys poistuu työsuhteessa olevilta. Muutos koskee sekä kaavamaista että todellisten kulujen mukaista vähennystä.
Sen sijaan työhuonevähennys säilyisi silloin, kun kyse on muiden kuin palkkatulojen hankkimisesta, kuten omaishoitajien, elinkeinonharjoittajien, maataloudenharjoittajien ja taiteilijoiden kohdalla.
Inflaatiotarkistus ehkäisee verotuksen kiristymistä
Ansiotuloveroasteikkoon suunnitellaan 3,8 prosentin indeksitarkistusta, jolla estetään verotuksen kiristyminen yleisen ansiotason noustessa. Tarkistusta ei kuitenkaan tehtäisi korkeimmissa tuloluokissa, joihin marginaaliveron alennus kohdistuu.
Tulevat verouudistukset on tarkoitus panna täytäntöön vuoden 2026 alusta. Lausuntoja esityksistä voi antaa kuluvan vuoden aikana.

Suomen Uutiset
Lue myös
TEM:n työllisyyskatsaus: Työllisyys vihdoin nousussa – toukokuussa näkyi käänne parempaan
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työnteon kannustavuus paluumuuttajat työtulovähennys verovähennys huippuosaajat työn verotus työnteko pieni- ja keskituloiset ansiotuloverotus veronkevennykset Yrittäminen verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Purra linjapuheessaan: Raskaan työn raatajan pitää voida luottaa siihen, että hän hyötyy maksamistaan veroista – rahaa näyttää löytyvän häpeällisiin joutavanpäiväisyyksiin ja hilipatihippanpippaneihin
Perussuomalaiset haluaa katkaista julkisen rahan kanavoinnin joutavanpäiväisiin kohteisiin. - Myös poliittisesta liturgiasta pitäisi yleisesti saada pois lupaukset, jotka kaikki kustannetaan veronmaksajan rahalla, puoluejohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo.

Wille Rydman Tuumaustunnilla: Sosiaaliturvaan nojaava halpamaahanmuutto ei ole pidemmällä tähtäimellä yritystenkään etu – ”Veronmaksaja sosiaalietuudet lopulta kuittaa”
Elinkeinoministeri Wille Rydman muistuttaa, että suomalaisella poliittisella kentällä vain perussuomalaiset ajaa koko Suomen etua. - Siis sitä, että tämä maa on kilpailukykyinen, meillä on reilut pelisäännöt työmarkkinoilla ja että työvoiman kustannuksia ei poljeta alas epäterveellä maahanmuuttopolitiikalla, jossa ulkomaalaiset halpatyöntekijät vähitellen syrjäyttävät suomalaisen työmiehen ja -naisen paikkaa.

Laittomasti maassa oleskelevien terveyspalvelujen rajoittaminen ei miellytä vihreitä – ministeri Kaisa Juuso: Suomalaisten verorahat on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisten palveluihin
Hallituksen esitys laittomasti maassa olevien palveluiden rajoittamisesta heijastelee vihreiden kansanedustajan Bella Forsgrénin mielestä empatian puutetta. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kuitenkin korostaa, että rajoitukset liittyvät ulkomaalaislainsäädännön laajempaan uudistukseen, jolla pyritään myös vähentämään laittomasti maassa oleskelevien aiheuttamia lieveilmiöitä, kuten rikollisuutta ja ihmisten hyväksikäyttöä.

Demarien paluu valtaan tarkoittaisi myös löysän maahanmuuttopolitiikan paluuta: Lisää maahanmuuttajia, vähemmän palautuksia, rajat auki, korkeammat verot ja woken uudelleenkäynnistys
Sisäministeri Mari Rantanen varoittaa, mitä seurauksia olisi sillä, jos nykyisen hallituksen jälkeen valtaan palaisi jälleen vihervasemmistolaista politiikkaa toteuttava hallitus. Yleisen löysäilyn ja hyveposeerauksen lisäksi suomalaiselle veronmaksajalle tiedossa olisi kylmää kyytiä. Kaikille kansalaisille edessä olisi heikennyksiä esimerkiksi alenevien palkkojen ja asumisen hinnan nousemisen vuoksi.

Oppositio ja media vaativat kasvutoimia ja veronalennuksia, hallitus tekee työtä käskettyä – oppositio ja media valittavat: ”Ei saa alentaa veroja!”
Opposition ja median mielestä hallitus on aina väärässä, myös silloin, kun se toteuttaa opposition ja median aikaisemmin toivomia asioita, kirjoittaa perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra viestipalvelu X:n päivityksessään.
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa

Pikkupakettien tullivapaus loppuu EU:ssa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää









