Suomea vaivaa jo seitsemättä vuotta jatkuva talouden alamäki ja työttömyyden lisääntyminen. Näivettyminen on ollut hidasta, toisin kuin 1990-luvun lamassa, jossa kaikki tuli kertarysäyksenä.

Työttömiä työnhakijoita on työvoimahallinnon viimeisimpien tilastojen mukaan pyöreästi 347 000. Lisäksi on hieman yli 100 000 ihmistä, jotka ovat sijoitettuina työvoimapoliittiseen koulutukseen, tilapäistöihin valtiolle, kunnille ja yksityisen puolen yrityksiin.

Osa työnhakijoista on pakotettu esimerkiksi työnhakuvalmennukseen työttömyysetuisuuksien menettämisen uhalla. Nämä pätkätyötä tekevät, ja koulutuksessa olevat, on realistisesti ajatellen ymmärrettävä kuitenkin työttömiksi, koska kyseessä on tilapäisjärjestely lyhytaikaisesta työsuhteesta tai koulutusjärjestelystä. On olemassa myös vaikeasti arvioitava määrä piilotyöttömiä, jotka eivät näy työnhakutilastoissa. Tämän joukon karkeaksi suuruudeksi on arvioitu noin 100 000 työtöntä. Yhteensä erittäin karu summa: noin 440 000 työtöntä tai enemmänkin kun otetaan lukuun piilotyöttömät.

Nykyinen massatyöttömyys on monen tekijän summa ja jälkikaikua 1990-luvun lamasta. Suomessa meni lujaa vuosina 1987-1990, ja Suomi oli Pohjolan Japani, jonka pankkilainarahan hinta hipoi 20 prosentin korkoa. Vuonna 1990 Suomessa oli työttömiä työnhakijoita 100000, mutta vuonna 1994 luku moninkertaistui 480 000 työttömään. Valtionhallinnossa pelättiin tuolloin puolen miljoonan työttömän rajan rikkoutumista, ja kyseistä rajaa pidettiin yhteiskunnan romahtamisen kannalta kriittisenä. Entisiin työttömyyslukuihin verrattuna 1990-luvun lama myös kymmenkertaisti pitkäaikaistyöttömien määrän. Vuonna 1985 työttömiä oli 120 000 ja pitkäaikaisyöttömiä 18 000.

Massatyöttömyys pysyvä ilmiö?

Työvoiman pitäisi olla valtiovallan suojeluksessa perustuslain mukaan. Jokaisella kansalaisella on oikeus työhön ja valtiovallan tehtävänä on edistää työllisyyttä. Tätä perustuslain mukaista työvoimapoliittista ihannetta yritettiin hetkellisesti soveltaa työttömyyden poistoon. Vuoden 1987 työllisyyslaki, nimeltään Lex Leppänen silloisen työvoimaministerin mukaan, velvoitti kunnat työllistäjiksi. Laki tehosi lyhyen aikaa työttömyyden hoitokeinona. 1990-luvun laman iskiessä ja valtiontalouden rahapulan takia laista oli luovuttava.

Suomi ei ole koskaan kyennyt tarjoamaan työtä kaikille kansalaisilleen. Työttömyyden tarkastelussa ei tarvitse mennä taaksepäin 1800-luvun katovuosiin eikä Amerikan siirtolaisuuteen saakka. Esimerkiksi 1960-1970-luvuilla Suomesta lähti maaseudun autioitumisen, maanviljelyn ja muiden elinkeinoelämän rakennemuutosten takia Ruotsiin liki 300 000 suomalaista erilaisiin teollisuustöihin.

Nykyisen massatyöttömyyden tilanne on toinen kuin ennen: ei ole olemassa enää maata, joka pystyy vastaanottamaan 440 000 suomalaista ja tarjoamaan työtä kuten Ruotsi aikoinaan. Eurooppalainen työttömyys on keskimäärin 12 prosentin luokkaa ja Etelä-Euroopan maissa työttömyys on 25 prosentin liepeillä.

Satojatuhansia suomalaisia koskettavasta massatyöttömyys on vakava kansantaloudellinen ongelma. Tilannetta vaikeuttaa se, ettei valtiolla ole enää massatyöttömyyden hoitokeinovalikossa samoja entisiä työkaluja kuin 1990-luvulla, jolloin esimerkiksi Nokian vientitulojen ansiosta valtio sai suuret verotulot. Asiaa vaikeuttaa edelleen paperi- ja metsäteollisuuden samoin kuin muunkin pääomavaltaisen raskaan teollisuuden karkaaminen halvempien tuotantokustannusten maihin ja lähemmäs asiakkaita. Valtio on myös merkittävästi myynyt omaisuuttaan ja omistuksiaan, joten siltäkään suunnalta ei tulossa rahaa työllisyyden hoitoon.

Harva työtön työhakija tiedostaa, että Suomi on sitten 1990-laman perunkirjoituksena luisunut taas uuteen ja pitkään suurtyöttömyyden olotilaan. Sen sijaan, että työtön syyllistää itseään työttömyydestä, on viisaampaa katsoa suomalaisen työttömyyden kokovartalokuvaa historian perspektiivissä. Tänäkin päivänä moni osaava ja ammattitaitoinen työnhakija on työttömänä ilman omaa syytä. Kansantaloutena Suomi on niin pieni maa Euroopan pohjoisella reunalla, että rahan, pääomien, tavaroiden, palvelujen, ihmisten ja työvoiman vapaa liikkuminen ovat yhdessä korkeana pysyneen työttömyyden kanssa kaventaneet työnteon mahdollisuuksia. Työttömyydestä on tullut itseään ruokkiva kierre ja kehä.

Työttömyys nakertaa henkistä
hyvinvointia ja itsetuntoa

Työhön ja sen tekemiseen suhtaudutaan yhteiskunnasta ja kulttuurista riippuen hyvinkin eri tavalla. Työ on merkitykseltään kulttuurisidonnainen ilmiö, ja siinä missä suomalainen ja länsieurooppalainen ihminen määrittävät itseään ja suhdettaan ympäristöönsä työn kautta, voi australialainen luonnonkansan aboriginaali ihmetellä, miksi tekisi töitä jollekin toiselle. Suomalaisessa yhteiskunnassa työ määrittää myös henkisen hyvinvoinnin käsitettä, ja hyvinvointi ymmärretään kokonaisvaltaiseksi myönteiseksi kokemukseksi elämästä ja työstä. Työ on tärkeä osa ihmisen minuutta, ja työ tuo elämään järjestystä ja turvallisuutta. Freudilaisen ajattelun mukaan yksi ihmisen henkisen terveyden piirre on kyky ja halu tehdä työtä. Tällä hetkellä asia vain on niin, että suomalainen yhteiskunta ei kykene tarjoamaan työnteon mahdollisuutta kaikille halukkaille.

Suomessa ihmisen arvoa ja yhteiskuntakelpoisuutta arvioidaan pitkälti työn tekemisen kautta. Luterilainen työnteon etiikka on lyönyt itsensä koko yhteiskunnan läpi monitasoisesti. Kun kaksi toisilleen ennestään tuntematonta tutustuvat, alkaa tutustuminen yleensä luontevasti ammatin ja työn kyselyillä ja oman työn selostuksella.

Vertailun vuoksi todettakoon, että tanskalaisille työllä ei ole niin suurta merkitystä eikä tunnelatausta kuin suomalaisille. Se näkyy huolettomampana suhtautumisena ja asenteena irtisanomisiin. Kun suomalaista kohtaa irtisanominen, suomalainen syyllistää itseään tilanteesta. Tanskalainen sen sijaan osaa ulkoistaa pahanolontunteensa ja selittää tilannetta työnantajan heikoilla taidoilla.

Irtisanomisen ja työttömyyden pitkittyessä yksilön mielensisäiset rakenteet alkavat järkkyä. Työtön alkaa vähin erin tuntea itsensä petetyksi, huijatuksi ja jopa loukatuksi. Työpaikan menetetyt ihmissuhteet ja taloudellinen ahdinko saattavat aiheuttaa sisäänpäin kääntymistä ja häpeäntunnetta, tunnetta ulkopuolisuudesta. Arjen rutiinit muuttavat muotoaan työttömyyden pitkittyessä.

Työttömyyden vaikutukset yksilötasolla ovat taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja psyykkisiä. Tutkimustuloksista tiedetään, että työttömäksi jääminen murtaa pienin askelin ja salakavalasti ihmisen itsekunnioitusta, ja vaikuttaa ajankäyttöön sekä asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Tutkimusten mukaan työttömyydessä on myös se kummallinen piirre, että työttömyyteen ei totuta.

Työttömyyden kohtaaminen
on aina raskasta

Työttömäksi jäävän ei kannata syyttää itseään työttömyydestä, koska nykyinen massatyöttömyys on jäänne 1990-luvun osaamattomasta ja heikkotasoisesta finanssi- ja rahapolitiikasta. Suomea siirrettiin silloin valtiojohtoisesta sekataloudesta eurooppalaiseen markkinatalouteen. Massatyöttömyyttä ovat edelleen ylläpitäneet maailmantalouden heilahtelut ja Suomen vientiteollisuuden kaventumiset.

Työttömyyden kohdatessa salailu on turhaa. Sosiaaliset paineet kasvojen menetyksestä ovat turhia. Sukulaiset, ystävät ja tutut ja puolitut saattavat olla juuri niitä työvoimapoliittisia pelastusrenkaita ja tiedonvälittäjiä, jotka voivat antaa hyviä vihjeitä ja uusia suuntia uudelleen työllistymiselle.

Työnhakutaitojen päivitys sekä uuden oppiminen ovat tärkeitä henkilökohtaisia ankkureita. Siitäkin huolimatta, että työpaikkoja ei synny sen ansiosta, että työtön osallistuu työnhakuvalmennukseen.

Avoinna olevista työpaikoista
vain noin 30 % ilmoitetaan julkisesti

Työtä voi etsiä kaksilta näkyvyytensä perusteella erilaisilta työmarkkinoilta: joko julkisesti avoimiksi ilmoitettuja työpaikkoja tai niin sanottuja piilotyöpaikkoja. Piilotyöpaikat ovat avoimia tai avautumassa olevia työpaikkoja, joita ei laiteta julkiseen hakuun, vaan täytetään työnantajan kannalta joustavasti sopivan työntekijän ilmaantuessa keskusteluetäisyydelle.

Sivistyneiden arvioiden mukaan piilotyöpaikkojen osuus avoimista työpaikoista liikkuisi jossain 60-70 prosentissa, ja työnhakijan on vain osattava löytää ne mahdollisuudet. Piilotyöpaikka voi syntyä yrityksessä hyvinkin yksinkertaisesta ja järkeenkäyvästä syystä: esimerkiksi pitkän sairausloman takia, tuotannon lisäyksen takia, uusien asiakkaiden takia, tai vanha työntekijä vaihtaa alaa ja työnantajaa, jää virka- tai vuorotteluvapaalle. Syitä piilotyöpaikkojen syntyyn on siis monia. Syynä voi olla myös se, ettei yrityksessä ehkä haluta kilpailijoiden tietävän turhan tarkkaan lisääntyneestä työvoiman tarpeesta tai mahdollisesta liiketoiminnan laajentumisesta. Kilpailuun liittyvät syyt voivat puoltaa niin sanottua hiljaista hakua.

Kun työnhakija tavoittelee julkisesti ilmoitettua työpaikkaa, on selvää, että tiedossa on kova kilpailu joskus jopa satojenkin hakijoiden kesken. Näin työpaikan hakija on alttiina kilpailulle ja joutuu taistelemaan paikastaan auringossa koko hakuprosessin ajan. Sen sijaan piilotyöpaikkoja etsimällä, ei tällaista kilpailuasetelmaa välttämättä synny ollenkaan, vaan työpaikan hakija saattaa parhaassa tapauksessa olla ainoa asianosainen koko neuvottelukierroksessa. Kysymys on siitä, että julkisessa haussa yritykseen tulee kymmeniä ja ehkä satoja hakemuksia, kun taas piilotyöpaikkoja etsivä työnhakija lähestyy yhteydenotoillaan ehkä satoja yrityksiä.

Piilotyöpaikan etsintä on
taitolaji ja onneakin tarvitaan

Piilotyöpaikkoja etsittäessä omatoimisuus ja peräänantamaton viitseliäisyys ovat avainsanat, joilla menestytään. On kuitenkin varsin tavallista, että edes 40 lähetettyyn sähköpostiviestiin ei tule edes yhtä ainutta kielteistäkään vastausta. Piilotyöpaikkaa etsivän kannattaa siis varautua täydelliseen viestimättömyyteen siihen saakka, kunnes se oikea osuu kohdalle.

Koska piilotyöpaikat ovat sananmukaisesti piilossa, tarvitaan alkukartoitusta, tiedonhakua, mutta myös karsintaa. Lomauttavat ja irtisanovat yritykset eivät ole haussa mukana.

Piilotyöpaikkojen etsintä ei saa olla summittaista hakuammuntaa, sillä se on ajan ja voimavarojen tuhlausta, sillä tehokas työnhaku on jo sinällään työhön verrattavaa tavoitteellista toimintaa. Etsintä onkin kohdistettava juuri niiden yritysten suuntaan, joilla on jokin järkevä yhteys hakijan omaan työtaustaan, ammattitaitoon, koulutukseen ja ammatilliseen osaamiseen tai kehittymishaluihin.

Ratkaisevaa on osata tunnistaa oma osaaminen, ja sen jälkeen tunnistaa ne yritykset, jotka tätä osaamista mahdollisesti tarvitsevat. Sen jälkeen on vuorossa selvittää oikeat vastuuhenkilöt yrityksistä, joihin otetaan yhteyttä. Eri asia sitten on, miten laajalti maantieteellisesti työtä voi tai haluaa hakea. Yleensä yhden tai kahden suuremman työnantajan varassa olevat paikkakunnat ovat vaikeuksissa, kun näillä työnantajilla menee heikosti.

Ei ole olemassa valmista vastausta parhaasta tavasta löytää piilotyöpaikka. Onnekkaan sattuman avulla piilotyöpaikka voi löytyä varsin nopeastikin, mutta vaikeassa työttömyystilanteessa järjestelmällinen puurtaminen takaa varmimmin hyvän lopputuloksen. Ainoat hyvät keinot ovat tiedonhaku ja kontaktiverkot ja sitkeä järjestelmällisyys. Suurista yrityksistä löytyy helpommin piilotyöpaikkoja kuin pienemmistä.

Jutun kirjoittaja on 57-vuotias kauppatieteiden kandi, MBA, MJD ja MKT ja toimii koulutuspäällikkönä.

TIMO KAUMI