Artikkeli kuva

Ukrainassa vieraillut sisäministeri Mari Rantanen tuo Ukrainan oppeja Suomeen – Poliisi, Rajavartiolaitos ja Suojelupoliisi saavat lisää resursseja (video)

25.04.2025 |14:25

Suomen heikentynyt turvallisuusympäristö on saanut hallituksen vahvistamaan sisäisen turvallisuuden viranomaisten resursseja. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan yli sadan miljoonan euron valmiuspaketti suuntaa lisävoimavaroja poliisille, Rajavartiolaitokselle, Suojelupoliisille ja väestönsuojeluun. "Viisas varautuu", Rantanen muistuttaa viitaten muuttuneisiin uhkakuviin.

Sisäministeri Mari Rantanen korosti perjantaina eduskunnassa, että Suomen turvallisuusympäristö on heikentynyt ja muuttunut pitkäaikaisesti. Tähän vastatakseen hallitus on päättänyt kehysriihessä 127 miljoonan euron lisäpanostuksesta sisäiseen turvallisuuteen kehyskauden aikana.

— Suomen on huolehdittava siitä, että poliisin, Rajavartiolaitoksen, Suojelupoliisin ja väestönsuojelun resurssit pysyvät ajan tasalla muuttuvassa turvallisuusympäristössä, Rantanen totesi.

Katso video (juttu jatkuu videoikkunan alla): 

Rahoitusta suunnataan muun muassa poliisin valmiusyksikön vahvistamiseen, Rajavartiolaitoksen suorituskyvyn parantamiseen sekä Suojelupoliisin tiedustelutoiminnan kehittämiseen. Väestönsuojelun tasoa aiotaan myös nostaa, vaikka Rantasen mukaan Suomen nykyinen tilanne on jo hyvä.

Rantanen kertoi vierailleensa maaliskuussa Ukrainassa, jossa hän sai konkreettisen kuvan sisäisen turvallisuuden merkityksestä sodan oloissa.

– Ja siellä se kävi oikein kouriintuntuvasti selväksi, että rajavartijat tällaisessa sotilaallisessa hyökkäyksessä ovat ensivasteena. He tappelivat siellä Valko-Venäjän rajalla venäläisiä vastaan. Kiovan kaduilla poliisit taistelivat venäläisiä vastaan. Pelastustoimi tulee näissä tilanteissa sekä tietysti sammuttamaan tulipaloja, auttamaan, mutta myöskin evakuoimaan ihmisiä. Ja totta kai tärkeää on myöskin antaa ennakkovaroitus, eli tiedustelun täytyy olla kunnossa. Ja tämä reissu oikeastaan vahvisti itsellenikin sitä ajatusta, mikä meillä toki on täällä ollutkin, että nämä täytyy nämä kaikki huolehtia jokaisessa tilanteessa. Vaikka meihin ei nyt tietenkään kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, niin vanha sananlasku siitä, että viisas varautuu, pitää edelleen tänä päivänä paikkaansa.

Rantasen mukaan valmiuspaketti parantaa Suomen kykyä reagoida sekä sisäisiin että ulkoisiin turvallisuusuhkiin tulevaisuudessa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Tulevaisuuden tarpeet ovat valtavia – kokonaisuutta ei voi korjata mitenkään muuten kuin lisäämällä työtä ja yrittämistä

24.04.2025 |12:37

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
6.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31
9.
Suomen uutiset logo

Johdateltu viestintä hämmentää – konsulttien käsikirjan opit ohjaavat keskustelua datakeskuksesta Mikkelissä

04.04.2026 |09:48

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää