

Nyt on syytä hymyyn! Puoluekokous valitsi tänään ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Riikka Purran ja puoluesihteeriksi Simo Grönroosin. / MATTI MATIKAINEN
Uusi puoluesihteeri Simo Grönroos lähtee kiertämään kenttää – ”Jäsenistö vahvasti mukaan puolueen kehittämiseen”
Tampereen puoluekokouksessa perussuomalaisten uudeksi puoluesihteeriksi valittiin Simo Grönroos. Hän on espoolainen filosofian maisteri, kunnallispoliitikko ja Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja. Suomen Uutiset haastatteli tuoretta puoluesihteeriä.
Historiaa Helsingin yliopistossa opiskellut Grönroos sanoo, että hän on koko ikänsä toiminut mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, sekä kansalaisjärjestöjen kautta että puolueessa.
Grönroos tietää, että hänellä on edessään paljon kovaa työtä, johon osana kuuluu myös uusien vastuualueiden kartoittaminen. Työtausta ajatuspajan johdossa tukee kuitenkin mainiosti tehtäviä myös uudessa pestissä.
– Ajatuspajan puolesta olen ennenkin tuonut tutkimustietoa puolueelle politiikanteon tueksi. Tarkoitus on jatkossa hioa lisää tapoja, miten tutkittua tietoa voidaan käyttää ja hyödyntää politiikan tekemisessä, sekä kentällä että eduskunnassa.
Yhteistyö sujuu Halla-ahon kanssa
Grönroos näkee, että perussuomalaiset on vakiinnuttanut asemansa suurena puolueena, eikä menestykselle ole jatkossakaan estettä.
Puoluesihteerin vastuualueella on keskeisesti vaalitoiminnan organisointi.
Perussuomalaiset saavutti keväällä vahvan vaalimenestyksen sekä eduskunta- että eurovaaleissa.
– Seuraavat vaalit ovat kuntavaalit vajaan parin vuoden kuluttua. Ehdokasasettelu pitää tietysti aloittaa hyvissä ajoin. Mielestäni perussuomalaisten ehdokkaat osaavat myös itse tuoda asioita hyvin esille, varsinkin sosiaalisen median kautta.
Olen kuitenkin miettinyt eräitä uusia viestinnällisiä juttuja, joita voimme tuoda mukaan vaalikampanjaan.
Puoluesihteeri on kaikessa toiminnassa puolueen puheenjohtajan työpari. Grönroos arvioi, että työt tulevat sujumaan hyvin Jussi Halla-ahon kanssa.
– Olen tuntenut Jussin lähes 20 vuotta. Eiköhän yhteistyö meillä suju mainiosti. Mitään isompia linjaerimielisyyksiäkään meillä ei ole.
Moitteita valtamedialle
Puoluesihteerin tehtävänä on myös hoitaa puolueen hallinnollisia tehtäviä. Grönroos näkee, että puoluesihteerin tulee kautta linjan pitää puolueen koneisto kasassa ja kehittää sitä. Osana kehitystä Grönroos pitää tärkeänä, että puolueen linjaukset ja näkökannat saavat vieläkin enemmän näkyvyyttä.
– Perussuomalaisilla on nyt hyvä oma media, jota voi vielä kehittää audiovisuaaliseen suuntaan, kuten tuomalla mukaan enemmän liikkuvaa kuvaa. Sillä tavoin voimme tarjota lisää perussuomalaista näkökulmaa asioihin.
Suomalaista valtamediaa Grönroos moittii siitä, että uutisaiheita käsitellään melko yksipuolisesti.
– Erityisesti tämä näkyy, kun aiheena on vaikkapa Donald Trump, Brexit tai maahanmuutto. Asioista tuodaan esille vain tiettyä puolta jolloin kokonaisuus ei käy ilmi.
– Arvioni mukaan median yksipuolisuus kuitenkin tiedetään kansan keskuudessa ja samalla medianlukutaito on kehittynyt. Yksipuolisen tiedon tarjoamisen rinnalla ihmiset osaavat jo hakea tietoa omatoimisesti.
Syksyllä kentälle
Grönroosilla on edessään erittäin työntäyteinen syksy. Sitä ennen hän aikoo viettää ansaitut lomat kevään vaaliputken jälkeen.
Suomen Perusta -ajatuspajan johtajana Grönroos on kiertänyt aktiivisesti kenttää. Jäsenistön tapaaminen tulee jatkumaan myös uudessa tehtävässä puoluesihteerinä.
– Haluan ottaa puolueen jäsenet vahvasti mukaan puolueen toiminnan kehittämiseen. Siksi haluan kuulla, millaisia ajatuksia, ongelmia ja ratkaisuehdotuksia jäsenistöllä on.
Kuten Halla-aho, myös Grönroos pitää aikansa eläneenä politiikan jakolinjaa vasemmisto- ja oikeistopuolueisiin.
– Nykyinen jako tehdään kansallismielisten ja globalististen puolueiden kesken. Perussuomalaiset edustaa tässä selkeästi kansallismielistä vaihtoehtoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra vaatii sote-uudistukselta priorisointia ”Meidän verorahamme, hyvinvointijärjestelmämme ja meidän sotemme on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisille”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














