Välimerellä ei yhtään hukkunutta kolmeen viikkoon – meritaksipalvelun rajoittaminen säästi ihmishenkiä heti

03.09.2017 |16:10

Turvapaikanhakijoiden meritaksipalvelu Libyasta Italiaan on vaarallinen, ja se on vaatinut tänäkin vuonna 2 244 ihmisen hengen. Elokuussa kuolleita on tällä reitillä ollut kuitenkin vain 19, kun elokuun 2015 luku oli 689 ja viime vuoden elokuussakin matkalle hukkui 62 ihmistä. Elokuun kolmen viimeisen viikon aikana reitille ei hukkunut yhtään ihmistä, kertoo kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM.

Positiivinen kehitys ei ole avustusjärjestöjen ansiota vaan paradoksaalisesti seurausta siitä, että mereltä maahanmuuttajia poimivien pelastajien toimintaa on rajoitettu. Tämä niin sanottu meritaksipalvelu on hakenut yhä merikelvottomammilla aluksilla Libyasta liikkeelle lähteneitä ihmisiä Eurooppaan yhä lähempää Libyan rannikkoa, kunnes järjestöjen toimintaa alettiin rajoittaa.

Järjestöjen toiminnan rajoittaminen on vähentänyt kuljetusbisnestä ja samalla onnettomuuksia.

Itävaltalaisen Kronen-Zeitungin mukaan myönteisen uutisen taustalla on paitsi se, että sellaiset järjestöt kuin Lääkärit ilman rajoja ovat pysyneet poissa Välimereltä, myös Libyan rannikkovartioston vahvempi läsnäolo alueella.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
4.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
8.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin

06.10.2026 |16:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi