Vartiainen: Työttömyys on tahdon asia

10.07.2013 |13:08

Työttömyys voidaan painaa viiteen prosenttiin, jos näin päätetään. Näin sanoo perinteinen säväyttäjä, VATT:n ylijohtaja Juhana Vartiainen Ylen Ykkösaamussa.

Vartiainen uskoo, että työttömyysaste alenisi viiteen prosenttiin, jos työmarkkinaosapuolet päättäisivät, että yleiskorotuksia ei tule ennen kuin tälle tasolle on päästy. Työttömyys pienenee, kun tuottavuus kasvaa kustannuksia enemmän.
Vartiaisen mielestä työmarkkinajärjestöt eivät voi ulkoistaa työttömyyden hoitoa muualle.
– Yritysten pitää tuottaa, eikä niitä pidä vaatia tinkimään tuotosta. Palkanalennuksia ei kuitenkaan esitetä, Vartiainen toteaa.
Vartiainen tunnetaan räväköistä esityksistään. Hän on taustaltaan sosiaalidemokraatti, minkä perään esitysten arvostelijat välillä huutavat.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
8.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
9.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää