

LEHTIKUVA
Vieläkö muistat: Demarikansanedustaja esitti muutosta perustuslakiin – halusi poistaa vaatimuksen siitä, että presidentiksi voidaan valita vain syntyperäinen Suomen kansalainen
Sdp:n kansanedustaja Pilvi Torsti esitti lakialoitteensa tueksi eduskunnassa tunteellisen puheen, jossa mainittiin tasa-arvo, syrjintä, mahdollisuudet, asiantuntijatieto, vastuu, Yleisradio, oikeudenmukaisuus ja asemavalta.
Syksyllä 2017 eduskunnassa väiteltiin sdp:n kansanedustajan Pilvi Torstin Suomen presidentin syntyperää koskevasta lakialoitteesta.
Torsti (kuvassa keskellä) esitti Suomen perustuslain muuttamista siten, että presidentiksi valittavan henkilön ei enää tarvitsisi olla syntyperäinen Suomen kansalainen. Torstin mielestä myöhemminkin kansalaisuuden saanut henkilö voisi tulla valituksi presidentiksi.
Perustuslain muuttaminen on hankalaa
Tasavallan presidentin valinnasta, toimikaudesta ja tehtävistä säädetään Suomen perustuslaissa. Menestyäkseen Torstin lakialoite olisi vaatinut taakseen huomattavaa kannatusta, sillä perustuslain säännöksiin liittyy vahva pysyvyys, jonka ajatellaan turvaavan sitä, ettei muutoshankkeisiin ryhdyttäisi hetkellisten näkymien tai äkillisten vaatimusten perusteella. Perustuslain muuttaminen onkin alemman tasoisten lakien muuttamista vaikeampaa.
Eduskunnassa Torsti esitti lakialoitteensa tueksi tunteellisen puheen, jossa mainittiin tasa-arvo, syrjintä, mahdollisuudet, asiantuntijatieto, vastuu, Yleisradio, oikeudenmukaisuus ja asemavalta. Puheensa lopuksi Torsti ilmoitti myös, että samana päivänä oli maailman tyttöjen päivä.
Monelle kansanedustajalle saattoi kuitenkin jäädä epäselväksi, millainen asiayhteys maailman tyttöjen päivällä on siihen, että Suomen perustuslaki edellyttää tasavallan presidentiksi valittavalta henkilöltä syntyperäistä Suomen kansalaisuutta.
Laura Huhtasaari ei innostunut
Torstin mielestä oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, mahdollisuudet ja syrjinnän kielto puoltavat sitä, että kenen tahansa Suomen kansalaisen pitäisi voida pyrkiä presidentiksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari ei lämmennyt Torstin lakialoitteelle. Huhtasaari totesi, että muissakin valtioissa, kuten Yhdysvalloissa, Virossa ja Liettuassa on presidentille sama syntyperävaatimus.
– En koe, että syntyperävaatimus olisi epäoikeudenmukainen tai epätasa-arvoinen. Tällä on myös vahva symbolinen arvo, Huhtasaari sanoi.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- syntyperä Suomen kansalaisuus lakialoite Pilvi Torsti Presidentti Laura Huhtasaari perussuomalaiset SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kerrataanpa vielä: Demareiden salainen maahanmuuttomuistio on karua luettavaa – SDP antaisi jopa rikollisten jäädä Suomeen

Taviolta lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus tuplattava

Halla-aho: Suomen passien jakaminen pantava kuriin – kansalaisuuksia myönnetty eniten heikoimmin työllistyville
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

Kolumni: Tapahtuuko Suomessa sama kuin Minnesotassa?
Kun Yhdysvaltojen Minnesotasta alkoi tihkua tietoja somaleiden jättimäisistä sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin liittyvistä miljardihuijauksista, moni järkyttyi. Huijaukset oli toteutettu käyttämällä hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta: puhuttiin lasten ruokintaohjelmista, autismipalveluista ja hoivasta. Rahaa käytettiin aivan muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu, ja sitä virtasi myös Somaliassa toimivan terroristijärjestö al-Shabaabin rahoittamiseen, kirjoittaa perussuomalaisten varakansanedustaja ja Vaasan kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkynen.

Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Bergbom tyrmää Fröbelin palikat -kohun: ”Nyt tämä lapsellinen kaikesta loukkaantuminen sekä uhriutuminen saa luvan riittää”
Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom arvostelee kovin sanoin Fröbelin palikoista syntynyttä uusinta cancel-kohua ja syyttää somessa kaikesta pöyristyviä ja muiden puolesta loukkaantuvia käyttäjiä lapsellisesta loukkaantumiskulttuurista. Bergbom vaatii loppua historian sensuroimiselle ja ihmettelee, miksi kaikesta mielensä pahoittavat aikuiset hakeutuvat someen valittamaan sen sijaan, että vaihtaisivat kanavaa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

Mäenpää hämmästelee syrjintää puolustaneen yhdenvertaisuusvaltuutetun roolia oikeudessa: ”Eihän tämän pitäisi olla mahdollista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kyseenalaistaa kirjallisessa kysymyksessään yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnan Provinssi-tapauksen oikeudenkäynnissä ja ihmettelee, miksi valtuutettu asettui syrjinnästä tuomittujen johtohenkilöiden puolelle.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää












