Artikkeli kuva

Ylen pääuutislähetyksessä kerrottiin siirappisesti 31.5.2020, kuinka ”suomalaisia naisia ja lapsia on palannut iltapäivällä al-Holin leiriltä Suomeen”. / LEHTIKUVA

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon

10.02.2025 |17:37

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Ukkola Express -keskusteluohjelmassa vieraillut kansanedustaja Joakim Vigelius arvioi, että koska tällä hetkellä eduskuntapuolueet – perussuomalaisia ja Liike Nytiä lukuun ottamatta – vaativat yksimielisiä Yle-päätöksiä, lakkauttaminen ei ole realismia vielä lähitulevaisuudessa.

– Tällä hetkellä on kuitenkin relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso tässä ajassa. Kannatan Yle-säästöjä ja sitä, että Yle keskittyisi perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon.

Vasenkallistuma näkyy sisällöissä

Vigelius huomauttaa, että ympäri maailmaa on tehty tutkimuksia, joissa kartoitetaan toimittajien arvoja ja poliittisia mieltymyksiä. Kansanedustaja kehottaa tarkistamaan, mistä asioista Yle uutisoi ja mistä ei ja keitä henkilöitä Yle päästää ääneen ohjelmissaan.

– Yle työllistää yli 3 000 ihmistä, joista iso osa toimittajia. Kaikki se tutkimus, mitä meillä on toimittajien arvoista ja näkemyksistä sen suhteen, tuleeko journalismin olla pelikenttä aktivismille, osoittaa, että toimittajat ovat kallellaan vasemmalle. On vaikea uskoa, että tämä ei näkyisi Ylen toimittajien tekemissä valinnoissa.

Vigelius huomauttaa myös, että Suomen valtamediat pitkälti keskittyvät pääkaupunkiseudulle.

– Myös toimittajat asuvat suurelta osin pääkaupunkiseudulla, ja sillä alueella on erilainen mielenmaisema verrattuna siihen, jos uutisia tehtäisiin suurten asutuskeskusten ulkopuolelta.

PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
Suomen uutiset logo

Ylen Jälkidigin raati kävi läpi Metan tulevia yhteisöhuomautuksia journalismin näkökulmasta – katsojille ei kerrottu journalististen sisältöjen olevan olennainen osa huomautuksia

17.01.2025 |14:11
Suomen uutiset logo

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne väläyttää Yleisradiolle lisäleikkauksia – ”Tämä ei jää tähän”

16.01.2025 |11:57

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
6.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
9.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää