

LEHTIKUVA
Ylen Jälkidigin raati kävi läpi Metan tulevia yhteisöhuomautuksia journalismin näkökulmasta – katsojille ei kerrottu journalististen sisältöjen olevan olennainen osa huomautuksia
Ylen Jälkidigissä keskusteltiin 8.1. Metan tuoreesta päätöksestä ottaa käyttöön X-viestipalvelusta tutut yhteisöhuomautukset. Koko keskustelun aikana ohjelmassa ei myöskään mainittu yhteisöhuomautus-termiä. Ylen Suomen Uutisille antaman kommentin mukaan kyseinen termi on julkisessa keskustelussa varsin uusi ja tästä johtuen kyseisessä keskustelussa siitä käytettiin hieman eri muotoja.
Yhteisöhuomautukset otettiin käyttöön viestipalvelu X:ssä kesällä 2023. Yhteisöhuomautus jää näkyviin kaikkien X-alustan käyttäjien luettavaksi päivityksen alle.
Viestipalvelu X:llä on aktiivisia käyttäjiä viimeisimpien arvioiden mukaan noin 250-317 miljoonaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Metan Threadsilla on noin 275 miljoonaa käyttäjää ja Blueskyllä noin 16-17 miljoonaa käyttäjää.
Yle Areenan Jälkidigiä koskeva esittelyteksti puolestaan kertoo, että ”Jälkidigiraati avaa sinulle digitaalisen maailman kuulumiset. Blogit, some, kansainväliset teknojätit, tietoturva, älytekniikka.”
Miksi kuka tahansa voi kirjoittaa yhteisöhuomautuksia?
X:n sivuilla perustellaan yhteisöhuomautusten käyttöä. Esimerkiksi usein kysyttyä -osiosta löytyi kysymys: “Miksi kuka tahansa voi kirjoittaa yhteisöhuomautuksia, eivätkä vain asiantuntijat?”
Vastaus kuuluu näin:
– Uskomme, että tavallisilla ihmisillä on merkittävät valmiudet havaita mahdollisesti harhaanjohtavia väittämiä ja lisätä niihin hyödyllistä kontekstia. Monet internetin kollaboratiivisista sivustoista ovat menestyneet ilman asiantuntijavetoisuutta – esimerkiksi Wikipedia. Vaikka ne eivät ratkaise kaikkia ongelmia, tutkimukset ovat osoittaneet crowdsourcing-mallisten ratkaisujen potentiaalin internetin harhaanjohtaviin sisältöihin puuttumisessa osana laajempaa työkalupakkia.
– Liitteeksi on linkitetty esimerkiksi crowdsourcing-tutkimuksia. Esimerkiksi John Templeton Foundationin rahoittamassa Scaling up fact-checking using the wisdom of crowds -tutkimuksessa (Allen, Arechar, Pennycook ja Rand 2021) analysoitiin Facebookin uutisvirran faktantarkistusta. Muut crowdsourcing-tutkimuslinkit löytyvät täältä.
Tekoälyohjelma Perplexcityn mukaan crowdsourcingin yleisin ja suositeltavin suomennos on joukkoistaminen.
Olennainen jäi kertomatta
Suomen Uutiset kiinnitti huomioita keskustelun sisältöön, sillä kyseisessä jaksossa käytiin läpi Metan yhteisöhuomautusten käyttöönottoa journalismin painoarvon näkökulmasta. Ohjelmasta sai sen käsityksen, että journalistisilla sisällöillä ei ole sijaa uudessa toimintamallissa.
Ohjelman keskustelijat tai sen juontaja eivät kertoneet katsojille, että yhteisöhuomautuksissa on olennaista juuri journalistisen sisällön lisääminen huomautukseen.
Esimerkiksi X:ssä yhteisöhuomautus tulee siis näkyviin julkaisun alle, ja sitä klikkaamalla näkee, mistä julkaisu on saanut huomautuksen. Huomautuksen olennainen on osa on journalistisen sisällön liittäminen perusteluun.
Koko keskustelun aikana ei ohjelmassa myöskään mainittu yhteisöhuomautus-termiä.
Suomen Uutiset pyysi kommenttia Yleltä
Kommentointipyyntöön vastasi Ylen aamun Prime time -toimituksen päällikkö Tuomas Ferm.
– Jälkidigissä, kuten muissakin Jälkiraadeissamme, käsitellään viikoittain useita eri ajankohtaisia aiheita. Jälkidigi on nopeatempoinen keskusteluosio, jossa aiheita kommentoidaan mahdollisimman monipuolisesti. Perinpohjaisesti kaikkia mahdollisia näkökulmia ja termejä ei ehditä käsitellä tai avata. Tärkeintä on, että katsojat ymmärtävät, mistä on kyse.
– Kyseisessä Jälkidigissä yhtenä aiheena oli erilaisten sosiaalisen median alustojen tilanne tällä hetkellä. Yhteisöhuomautus oli siten vain osa laajempaa keskustelua. Siitäkin huolimatta sen perusperiaatteet tuotiin selkeästi esille ja varsinaista asiaa avattiin tavallisen katsojan näkökulmasta riittävästi. Kyseinen termi on julkisessa keskustelussa varsin uusi, ja tästä johtuen kyseisessä keskustelussa siitä käytettiin hieman eri muotoja.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- crowdsourcing Jälkidigiraati Bluesky Jälkidigi Tuomas Ferm viestipalvelu X Threads yhteisöhuomautus Meta Joukkoistaminen Journalismi Yle
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen ilmastotoimien ”romahdus” perustui Marinin hallituksen aikaiseen dataan ja vihreän konsulttifirman arvioon nykyhallituksen toimista

”Viikon itsejauhotus” – entinen ilmastoministeri Ohisalo pöyristeli Suomen romahdusta ilmastotoimissa hänen omalla ministerikaudellaan

Veronika Honkasalolla heikko päivä – ensin Adlercreutz syytti pödyn puhumisesta, seuraavaksi mäjähti Twitterin yhteisöhuomautus

Ylikomisario Taponen pakeni Twitteristä – huomautus harhaanjohtavien tietojen levittämisestä oli liikaa
Viikon suosituimmat

Autojätti tekee täysäännöksen: Sähköautot jäihin – ”Etäännyimme monien autonostajien todellisista tarpeista”
Citroënin, Fiatin ja Chryslerin taustalla oleva autonvalmistaja Stellantis on ilmoittanut täyskäännöksestä sähköautoihin painottuneessa strategiassaan. Yhtiö tekee 22 miljardin euron alaskirjaukset, peruu useita sähköautomalleja ja lisää tuotantoa Yhdysvalloissa. Yhtiön tulevaisuutta ohjaa jatkossa kysyntä, eivät viranomaisten tai poliitikkojen määräykset.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sisäministeri Rantanen: Maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä täytyy jatkaa – ”Meillä on tehty 30 vuotta hyysäribisnestä, jonka purkaminen vaatii paljon työtä”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa jatkaa maahanmuuttopolitiikan kiristyksiä sekä kansallisesti että EU-tasolla. Rantasen mukaan Suomella ei ole syytä ylläpitää löyhempiä maahanmuuttosääntöjä kuin muillakaan Euroopan mailla. Hänen mielestään mallia voisi ottaa Tanskan linjauksista.

Antifan aktivisti tuomittiin kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta ”vasarajengin” pahoinpitelyihin Budapestissa – vasemmistomepit: ”Demokraattinen velvollisuus”
Antifan aktivisti tuomittiin Unkarissa kahdeksan vuoden vankeuteen osallisuudesta Budapestissa kolme vuotta sitten tehtyihin poliittisiin joukkopahoinpitelyihin. Europarlamentin vasemmistoryhmä - johon myös Li Andersson kuuluu - on esittänyt tukensa tuomitulle "ei-binaariselle antifasistille". Vasemmiston meppien mielestä kyseessä oli antifasistinen toiminta, joka "ei ole terrorismia vaan demokraattinen velvollisuus".

Rikollisjengit laittoivat lapsen asialle Vantaalla – kerrostalon asukkaat evakuoitiin polttopulloiskussa
Vantaan Korsossa syttyi 17. joulukuuta kerrostalossa räjähdysmäinen tulipalo, jonka todellinen syy on paljastunut tipoittain. Kyseessä oli polttopulloisku. Rikos liittyi ilmeisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Epäilty 15-vuotias tekijä on vangittu jo kuukausi sitten.

Vasemmiston euroedustaja Montero toivoo maahanmuuttajien ”pyyhkäisevän pois” äärioikeistolaiset ja rasistit – Musk syyttää Monteroa kansanmurhan edistämisestä
Vasemmistolainen europarlamentaarikko Irene Montero käytti puheessaan väestönvaihto-ilmaisua. Hän toivoi, että maahanmuuttajat voisivat korvata äärioikeiston ja rasistit sekä saada Espanjassa kansalaisuuden ja äänioikeuden.

Empatiafanatismi paisuu Tampereella – intersektionalismia ja etnistä erityiskohtelua yritetään nyt ujuttaa kouluihin
Kohutusta empatiataulusta tuttuja identiteettipoliittisia hankkeita on nyt vaivihkaa ujutettu Tampereen uuden koulutuspoliittisen ohjelman osaksi. Asian esille nostanut perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius moittii etenkin kokoomusta ja keskustaa, jotka ovat hyväksyneet empatiataulun uudet sovellukset kaupunginhallituksessa.

Ilouutisia maailmalta – Tynkkynen: Saudi-Arabian ja Somalian puolustussopimus romuttaa somalien turvapaikkaperusteet Euroopassa
Perussuomalainen europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on kuullut maailmalta ilouutisia somalikysymykseen: Somalian ja Saudi-Arabian tuore puolustussopimus vahvistaa Punaisenmeren alueen turvallisuutta ja vakautta. Tynkkynen korostaa, että sopimus romuttaa perusteet somalien turvapaikoille Euroopassa – kun Somalia ja Saudi-Arabia rakentavat turvallisuutta yhdessä, on somalien loogista suunnata kulttuurillisesti läheiseen naapurimaahan eikä arktiseen Suomeen.
















